Pieksämäen seurakunta
Keskuskatu 27
76100 PIEKSÄMÄKI
Puh: (015) 321 810
Fax: (015) 3218 111
» Etusivu > Kirkolliset toimitukset


Kirkolliset toimitukset

Seurakunta on kanssa kulkijana seurakuntalaisten elämän iloissa ja suruissa. Eri elämän vaiheisiin liittyy kirkollisia toimituksia, joiden valmisteluun ja toteutukseen kaivataan usein neuvoja. Evankelisluterilainen kirkko on julkaissut kattavat osiot sivuillaan asioista, joista tulee huolehtia valmistellessa toimituksia sekä neuvoja niiden toteutukseen.

Kaste

Jeesuksen antaman kastekäskyn mukaisesti perustana  kirkon jäseneksi tulemiselle. Kaste suoritetaan usein jo lapsena, jolloin lapsi saa myös nimensä. Kastejuhla onkin lapselle ensimmäinen oma juhla elämässä. Kaste toimii perustana muille kirkollisille toimituksille.

Kastejuhlan järjestelyissä ja varauksissa palvelee kirkkoherranvirasto. Lisätietoja kasteesta saat seurakunnan papeilta.

► Lisätietoja kasteesta ja sen järjestelyistä

Konfirmaatio

Konfirmaation kautta Jumala haluaa vahvistaa konfirmoitavan uskoa elämässä ja tukea tätä uudessa elämänsä tilanteessa. Yleisimmin konfirmaatio liittyy nuoren elämään rippikoulun yhteydessä. Konfirmaation jälkeen seurakuntalainen voi osallistua itsenäisesti ehtoolliselle.

Lisätietoja konfirmaatiosta saat kirkkoherranvirastosta, papeilta ja seurakunnan rippikoulutyöstä vastaavilta työntekijöiltä.

► Lisätietoja konfirmaatiosta ja sen järjestelyistä

Avioliittoon vihkiminen

Kun pari vihitään avioliittoon, he pyytävät yhdessä siunausta liitolleen yhdessä paikalle kokoontuneen seurakunnan kanssa. Avioliittoon vihkimisen kautta aviopuolisot lupaavat kunnioittaa ja tukea toisiaan elämässä eteenpäin.

Avioliittoon vihkimisen valmisteluissa neuvoo ja auttaa kirkkoherranvirasto. Sen kautta hoidetaan kuulutukset, avioliiton esteiden tutkinta ja tarvittavat varaukset

► Lisätietoja vihkimisestä ja sen valmisteluista

Hautaan siunaaminen

Surun kohdetessa voimme lohduttaa toinen toisiamme muistaen, että voimme jättää kuolleen ihmisen elämän Jumalan käsiin. On tärkeää, että surun hetkellä ei jää yksin vaan saa tukea läheisiltä, sukulaisilta ja ystäviltä.

Seurakunnan työntekijät ovat Sinua varten kun tarvitset kuuntelijaa, tukijaa tai seuraa surussasi. Päivystävän papin tavoitat puhelimitse numerosta (015) 3218122 ma-pe klo 9-12.

Siunaukseen liittyvissä kysymyksissä palvelee hautausmaatoimisto sekä kirkkoherranvirasto.

►Lisätietoja hautaan siunaamisesta ja sen valmisteluista




© Pieksämäen seurakunta | Salmikuukka -07