Puoli vuotta pappina on takana. Äkkiä on kulunut aika helmikuun alusta, jolloin minut vihittiin papiksi Kuopiossa ja aloitin ensimmäisessä työpaikassani Pieksämäellä.
Ensimmäisiin työkuukausiini on mahtunut paljon. Olen saarnannut ja kastanut, palaveerannut ja kirjoittanut, juonut teetä (en juo kahvia!) ja tutkiskellut Pieksämäen karttaa (Pieksämäki ei ollut minulle yhtään tuttu ennen helmikuuta). Välillä saa juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen ja välillä on aikaa pohtia ja miettiä. Jokainen työpäivä on erilainen eikä aamulla aina tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.
Parasta työssäni on ihmisten kohtaaminen. On paljon iloa ja onnea. Hääparit säteilevät rakkautta ja kasteperheissä iloitaan uuden elämän ihmeestä. Rippileireillä saa nauttia nuorten seurasta ja samalla nuortuu itsekin muutaman vuoden. Hartauksissa ja syntymäpäivävierailuilla tapaa ikääntyneitä ihmisiä, joiden viisautta ei voi muuta kuin ihailla. Vastaan tulee myös syvää surua, kipua ja ahdistusta. Elämän vaikeuksissa kamppailevien ihmisten lähellä on välillä neuvoton olo. Aina ei löydy sopivia sanoja sanottavaksi ja joskus elämän epäoikeudenmukaisuus jää painamaan mieltä. On arvokasta, että saan olla läsnä ihmisten elämässä, erilaisissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa.
Pelkäsin opiskeluaikana, miten mahdun papin saappaisiin ja miten osaan olla ”oikeanlainen” pappi. Mietin, miten pystyn ikinä toimittamaan hautajaisia itkemättä ja pohdiskelin, uskallanko mennä puhumaan isojen ihmisjoukkojen eteen. Välillä olin epävarma, miksi minut tarvittaisiin tähän työhön. Puolen vuoden aikana olen oppinut paljon. On ollut hyviä hetkiä ja vähemmän hyviä hetkiä. Parhaat onnistumisen kokemukset ovat tulleet yllättäen, eikä niihin aina ole voinut paljoa itse vaikuttaa. Tuolloin olen iloinnut Pyhän Hengen läsnäolosta ja kiittänyt Taivaan Isää. Joskus olen mokaillut: sanonut hölmöjä asioita tai unohtanut täysin, mitä piti sanoa. Alkuharmituksen jälkeen on jo naurattanut. Virheitä sattuu! Yleensä ensimmäinen kerta uuden työtehtävän äärellä on ollut se jännittävin ja vaikein.
Kun aloitin työt, minulle puhuttiin suurista saappaista, joihin olen astumassa. Kyllä tuolloin vähän pelotti. Ilokseni olen huomannut, että saappaat ovat juuri oikeankokoiset, omat saappaani. Saan olla juuri tällainen pappi, vahvuuksineni ja heikkouksineni. Koen, että juuri tällaisena minua tarvitaan ja että tekemäni työ siunataan. Pieksämäki on ollut erinomainen paikka aloittaa työnteko. Ihmiset ovat ottaneet minut hyvin vastaan ja työtehtävät ovat olleet monipuolisia. Kun tulee aika lähteä palvelemaan toisaalle, Pieksämäestä ja kaikesta täällä kokemastani jää hyvät ja lämpimät muistot. Täällä on ollut hyvä sovitella saappaita jalkoihin.
Inka-Riina Valtonen
