Kenen näköinen kirkko?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kenen näköinen kirkko?

Seurakuntavaalit ovat taas onnellisesti takanapäin.  Äänestysprosentti ei kohonnut tavoitellulle tasolle, mutta mitään romahdustakaan ei koettu.  Pieksämäellä äänestämässä kävi 17,6 % äänioikeutetuista, mikä valtakunnallisesti katsoen oli hyvä saavutus.  Pieksämäen seurakunnan vaalitiedotusta kritisoitiin heikosta tavoittavuudesta.  Arvostelijat kaiketi odottivat, että ilmassa olisi pitänyt olla sähköä, suuria jännitteitä ja vastakohtien maalailua.  Mitään erityistä vaalitaistelua ei kuitenkaan ollut koettavissa, ja vaalipaneelitkin käytiin varsin leppoisassa hengessä.  Jokaiselle äänestysikäiselle lähetetty henkilökohtainen kirje oli kattava ja tehokas tiedote.  Väkisin ei sentään ketään voi kiskoa uurnille.  Demokratia merkitsee, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa, mutta olla myös niin halutessaan vaikuttamatta.  Äänestysprosentti ei ole ainoa demokratian toimivuuden mittari.  Itäisessä Euroopassa äänestysprosentit hipoivat aikoinaan sataa, mutta tosiasiassa kysymys oli kaikesta muusta kuin vapaista vaaleista.  Jos jossakin nousee luonnostaan vaalikuumetta, tällainen innostus suotakoon.  Mutta jos seurakuntalaiset näkevät hyväksi valita päättäjänsä pienempää ääntä pitäen tai peräti sopuvaalein, miksi näin ei voitaisi toimia?

Kirkon massiivisen valtakunnallisen vaalitiedotuksen voidaan sen sijaan katsoa ampuneen pahasti ohi.  Tuo kampanjointi  perustui juuri vahvojen vastakohtien synnyttämiseen.   Vaalien mannekiineiksi etsittiin julkkiksia, jotka eivät missään tapauksessa olleet kattava ja tasapuolinen otos kirkon jäseniä.  Vaalikoneen kysymyksissäkin lapsityö ja vanhuksista huolehtiminen  asetettiin vaihtoehdoiksi, vaikka molempia voidaan hyvin ajaa rinta rinnan.  Erikoiselta tuntui myös valtakunnallisen tiedotuskampanjan iskulause ”Tee kirkosta itsesi näköinen”.  Tarkemmin analysoituna lause oli järjetön ja äänestäjiä aliarvioiva.  Ei kai kukaan tosissaan kuvittele, että yksi ihminen voisi muovata kirkosta itsensä näköisen?  Miten meillä voisi olla samassa kirkossa yhtä aikaa neljä miljoonaa erinäköistä kirkkoa?  Jukka Norvanto totesikin osuvasti blogissaan: ”Mitä enemmän olen teemaa pohtinut, sitä vieraammalta se on alkanut tuntua. Minä en ainakaan tahtoisi kirkosta itseni näköistä. En usko, että minun näköisestäni kirkosta kovin moni ilahtuisi enkä itse ainakaan. Sen verran olen jo näet itseäni oppinut tuntemaan. Sen sijaan tahtoisin kirkon muistuttavan enemmän Herraa Jeesusta. Hänen luonaan viihtyivät sellaisetkin ihmiset, joita muut pitivät seuraansa sopimattomina.”

Seurakuntavaaleissa valitsimme kirkkovaltuutettuja päättämään ennen kaikkea oman seurakuntamme asioista.  Tämän ohessa valtuutetut osallistuvat myös hiippakuntavaltuuston ja kirkolliskokousedustajien valintaan.  Piispanvaalia ei tulevan nelivuotiskauden aikana ole odotettavissa.  Arvostelijoiden mielestä vaalitiedotuksessa olisi pitänyt nostaa näkyvämmin esiin kirkon päätöksenteon ylimmällä tasolla erimielisyyksiä aiheuttaneet teemat.  Kukapa meistä kuitenkaan kykenee tässä vaiheessa ennustamaan, mitkä asiat nousevat esiin vuosiksi 2016-2019 valittavassa kirkolliskokouksessa?  On vain luotettava siihen, että valitsemillamme edustajilla on riittävästi harkintakykyä äänestää myös kirkon ylimpään päättävään elimeen kirkkomme parhaaksi toimivia ihmisiä.

 

Mika Riikonen