Uskonto ja politiikka?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Uskonto ja politiikka?

 

Vaalikevään jälkimainingeissa on käsitelty uskonnon ja politiikan suhdetta, etupäässä negatiivisin etumerkein.  Julkisuudessa on annettu ymmärtää, että varsinkin puoluejohtajien tunnustautumisessa kristityksi olisi jotakin outoa tai jopa heidän yhteiskunnallisten tehtäviensä kannalta haitallista.  On kuulunut myös ääniä, joiden mukaan usko ja kristilliset arvot eivät saisi vaikuttaa politiikassa millään tavoin.  Ajatus on melko lailla absurdi.  Politiikkahan merkitsee yhteisten asioiden hoitamista.  Kaiken yhteiskunnallisen vaikuttamisen taustalla ovat aina jotkin arvot.  Uskoa ei myöskään voi eristää tai rajoittaa vain sielun sisäiseen maailmaan kuuluvaksi.  Kristillinen usko on kaikille elämänalueille heijastuva, kokonaisvaltainen elämänkatsomus.  Jeesus kutsui opetuslapsiaan maan suolaksi; heidän tulee siis näkyä ja vaikuttaa Jumalan tahdon toteutumiseksi omassa elämänympäristössään. 

Siten ei ole mielekästä kysyä, tuleeko kristittyjen vaikuttaa yhteiskunnassa, vaan miten heidän tulisi toimia siellä?  Tässä suhteessa kristityt eri kirkkokunnissa ja eri aikakausina ovat voineet päätyä erilaisiin ratkaisuihin.  Spiritualistinen käsitystapa on pitänyt Jumalan valtakuntaa pelkästään yksityisten uskovien sisäisenä asiana sivuuttaen uskon merkityksen koko luomakunnalle.  Teokraattinen ajattelu on katsonut kirkon edustavan Jumalan valtaa, jonka johdosta maallinen yhteiskunta on yritetty alistaa kirkon johtoon.  Tästä tarjoavat esimerkkejä keskiajan paavien ylivaltapyrkimykset sekä kalvinistisen kristikunnan korostukset.  Myös islamin hallitsemien yhteiskuntien käytännöt juontavat samankaltaisen ajattelun pohjalta. 

Luterilainen uskonpuhdistus taas edustaa oppia kahdesta regimentistä eli hallintavallasta.  Yksi Jumala hallitsee koko maailmaa ”kahdella kädellään”.  Hengellisessä valtakunnassa hän toimii oikealla kädellään, hallitsee evankeliumillaan, mutta maallisella alalla hän vasemmalla kädellään pitää valtion välityksellä, lailla ja miekalla yhteiskunnallista järjestystä ja oikeutta.  Luterilainen usko näkee maallisen esivallan ja järjestyksen lähtökohdiltaan myönteisenä.  Siihen sisältyy myös ajatus, että ihminen kykenee järkensä ja omantuntonsa valossa toimimaan paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.  Kahden hallintavallan opin pohjalta uskoa ja politiikkaa ei siten tule sekoittaa keskenään.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kristityn usko saisi näkyä ja vaikuttaa hänen yhteiskunnallisessa toiminnassaan. 

Luterilaisessa maailmassakaan ei toki ole aina osattu käytännössä toimia tämän ajattelun mukaisesti.  Joskus uskonnolla on ratsastettu poliittisten pisteiden keräämiseksi.  Jokin poliittinen ohjelma on voitu myös absolutisoida kristitylle ainoaksi mahdolliseksi tavaksi toimia.  Silloin on unohdettu, että kaikille poliittisille ohjelmille ja puolueille voidaan antaa uskomme näkökulmasta vain suhteellinen arvo.  Tosiasiassa kristityt äänestävät eri puolueita ja usein yhteiskunnalliset kannanottomme törmäävät lujastikin yhteen.  On kuitenkin mahdollista nähdä myös rikkautena tämä erilaisuus.  Kun kristittyjä kuuluu erilaisiin sidosryhmiin, näin tuo suola leviää laajemmalle ja pääsee läpäisemään useampia vaikutusalueita yhteiskunnassamme. 

Mika Riikonen