Lesken ropo
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Lesken ropo

Mark. 12: 41-44

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran.
Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

Elokuun viimeisen sunnuntain evankeliumiteksti kertoo tilanteesta kun Jeesus istui Jerusalemin temppelin esipihassa. Jeesus katseli ihmisiä kun he panivat rahaa uhriarkkuun. Hän näki miten paljon he antoivat ja myös sen millä asenteella he antoivat.

Tämä kaikki tapahtui vain kolme päivää ennen Jeesuksen ristiinaulitsemista, ennen kuin hän antoi itsensä uhriksi syntiemme tähden. Yksi uhri riittää, Jeesus Kristus. Hän sovitti koko maailman synnin yhdellä kertaa.

Siinä Jeesus istui Jerusalemin temppelin naisten esipihalla. Tuo oli paikka jonne kaikki saivat tulla, niin miehet kuin naisetkin. Ja siinä Jeesus istui katsellen miten ihmisiä tuli ja meni. He laittoivat uhriarkkuun rahaa. Jeesus näki miten monet rikkaat tulivat sinne ”henkseleitä paukutellen”. Heillä oli isoja rahasummia ja kaikki näkivät miten paljon antoivat.

Sitten tuli köyhä leski. Ensinnäkin hän oli menettänyt miehensä ja toiseksi hän eli köyhyydessä. Mitä muita huolia hänellä oli, ei evankeliumi meille kerro. Hän antoi uhrin, kaiken mitä hänellä oli, kaksi ropoa. Meilläpäin voitaisiin sanoa, että hän antoi kaksi killinkiä, jotka eivät olleet minkään arvoisia. Köyhä leski joutui kokemaan myös häpeää tuolla esipihalla, sillä kaikki näkivät miten mitättömän pienen summan hän laittoi uhriarkkuun.

Jeesus istui ja katseli. Hän näki nuo rikkaat, jotka antoivat  liiastaan eikä suurenkaan rahasumman laittaminen uhriarkkuun heilauttanut heidän talouttaan suuntaan eikä toiseen. Sitten Jeesus näki tämän köyhän lesken, joka arkana tuli ja antoi uhrina ne kaksi vaivaista ropoa. Mitä muuta Jeesus näki? Hän näki enemmän kuin toiset ihmiset ympärillä. Jeesus näki sydämeen.

Jeesus ei mitannut uhria sen ulkoisen arvon mukaan vaan uhraajan sydämen asenteen mukaan. Antamalla näiden rikkaiden tavoin, ei voi kokea sellaista voimaa, jota syntyi köyhän uhratessa. Miksi? Köyhä leski luovutti kaikkensa. Hän antoi omastaan sen mukaan kuin hänen tilanteensa salli mutta samalla hän antoi koko elämänsä, itsensä. Hän tarvitsi Jeesusta.

Me näemme rahasummat  ja niiden ulkoisen arvon mutta Jeesus näkee sydämeen. Hän katsoo ennen kaikkea antajaan, ei niinkään lahjaan. Hän katsoo sydämeen, siihen miten annamme itsemme ja koko elämämme hänen kannettavakseen.

Rauni Tarvonen
seurakuntapastori