Carpe Diem – tartu hetkeen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Carpe Diem – tartu hetkeen

Samaan aikaan syksyn lehtien tipahdellessa puista mietin: Mihin vuodet vierähtivät? Sitä olen viime aikoina usein pysähtynyt ajattelemaan. Miten on mahdollista, että koti on jo nyt tyhjentynyt, kun tuntuu siltä, että vasta äskenhän lapset juoksivat tuossa jaloissa pieninä pellavapäinä leikkeineen ja touhuineen ja nyt on koti hiljainen, kun aikuistuneet nuoret ovat lähteneet. Kotona on enää vain kaksi keski-ikäistä, kohta vanhenevaa vanhempaa, jotka huhuilevat toisiaan autioissa huoneissa ihmetellen uutta elämäntilannetta. Yhä enemmän ymmärtää sen, että todella, on syytä muistaa aina tarttua hetkeen. Jokainen elämän hetki on ainutkertainen ja niin nopeasti ohi kulkeva. Ja 20 vuotta on ohi yhdessä vilauksessa.

 

Omat lapsuusvuodet tuntuivat pitkiltä, aika silloin ikään kuin venyi, eikä kiitänyt sillä tavoin kuin aikuisena. Olen varma, että se johtui juuri siitä, että lapsi osaa luontaisesti tarttua hetkeen. Hän osaa aistia ja kokea jokaisen pienenkin hetken täydesti. Hän ei huolehdi ja murehdi tulevaa eikä jahkaile ja jossittele mennyttä vaan nauttii tästä hetkestä. Pepe Willbergin levyllä ”Pepe&Saimaa” on tästä asiasta koskettava laulu, jossa lapsi pysähtyy matkalla leikkipuistoon vain kiviä tutkimaan ja aikuinen turhautuu, kun ei mentykään  leikkipuistoon, mihin oli tarkoitus mennä. Mutta lapsi eläytyy luonnon ihmeisiin. Miten säilyttäisimme vielä aikuisinakin tämän taidon tarttua hetkeen?

 

Eikö ”tartu hetkeen” -ajatus ollut ikään kuin myöskin Jeesuksen opetuksissa? Hän sanoi: ”Älkää huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” Hän itse eli jokaisen päivän ja hetken kerrallaan ja Hänellä oli aina aikaa pysähtyä ihmisen kohdalle. Jos mekin uskallamme heittäytyä Jumalan huolenpidon varaan ja elää kulloistakin käsillä olevaa hetkeä täydesti ja kiirehtimättä ja taakse- tai eteenpäin vilkuilematta voikin tapahtua niin, että alamme paremmin huomata elämän monia ihmeitä ympärillämme ja vuodetkin pitenevät. Kun elän joka hetkeen keskittyen, voin jälkikäteenkin tuntea todella eläneeni täydesti. Ja ehkäpä silloin myös aidot, syvät kohtaamiset toisten ihmisten kanssa lisääntyvät.

 

 

Taina Häkkinen, kappalainen