06.9.2015
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

06.9.2015

Vapahtajamme lupaus levosta työn ja kuormien uuvuttamille on hänen tunnetuimpia sanojaan.  Se vetoaa vahvasti meihin, onhan eri syistä johtuva väsymys jokaiselle kokemusperäisesti tuttua.  Kannamme mukanamme taakkoja, joita itse emme ole voineet valita.  Mutta monet meistä ovat ottaneet raahattavakseen myös omaehtoisia ja aivan turhia kuormia.  Jeesuksen ensimmäiset kuulijat kamppailivat ankaran lakiuskonnon kahleissa.  Jumalalle kelvatakseen ihmisen oli täytettävä lain säädökset.  Fariseukset olivat vielä kehittäneet lakia täydentäviä ja terävöittäviä perinnäissääntöjä.  Lähtökohdiltaan nuo vaatimukset, normit ja säännöt olivat sellaisia, että kaikille niiden noudattaminen ei ylipäänsä ollut lainkaan mahdollista.  Rimaa oli mahdotonta ylittää, vaikka ponnistelisit kaikkesi tavoitteen saavuttamiseksi.  Nyt Jeesus kuitenkin uskalsi sanoa, että tämän järjestelmän mukaan eläviltä Jumalan todellinen tahto oli jäänyt kokonaan salatuksi.  Jotka luulivat ja väittivät tuntevansa Jumalan, eivät tunteneetkaan.  Mutta ne, jotka oli työnnetty tämän systeemin ulkopuolelle, olivat Jeesuksessa saaneet nähdä välähdyksen siitä, millainen Jumala on.  Hän kutsuu ja etsii juuri niitä, jotka eivät täytä mittoja, jotka ovat heikkoja, syrjittyjä, halveksittuja ja leimattuja. Näin taakkojensa alle musertuvat saattoivat löytää vapauden ja uuden elämän. 

Monen ihmisen mielikuvissa usko esiintyy kuitenkin uuvuttavana ja ahdistavana asiana.  He ovat kokeneet, että aikanaan oli elettävä toisten odotusten, ehtojen ja normien mukaan, oli koetettava selviytyä jotenkin käskyjen ja kieltojen viidakossa.  ”Kaikki mikä on hauskaa, on syntiä”, tällainen näkemys on vahvasti piirtynyt heidän tajuntaansa.  Kun sitten maallistumisen myötä monet kristilliset ihanteet ovat hävinneet ja kirkollinen perinne ohentunut, tämä kaikki on tuntunut heistä vain vapauttavalta.  Enää kukaan tiukkapipoinen ei voi sanella, miten tulisi elää.  On totta, että armon ja vapauden evankeliumi on usein peittynyt lakihenkisyyden varjoon.  Emme me Jeesuksen seuraajat ole useinkaan uskaltaneet elää armosta, vaan olemme yrittäneet, varmuuden vuoksi, täyttää Jumalan edessä kunnollisen ja kelvollisen ihmisen mittaa.  Ja kun olemme vaatineet tällaisia itseltämme, emme ole silloin halunneet päästää toisiakaan helpommalla. 

Mutta onko tuollaisten vaatimusten paineesta irtautuminen sitten johtanut kuormien alta vapauteen?  Monet merkit viittaavat siihen, että orjuus on vain korvautunut toisella.  Kun aiemmin monet kamppailivat ja ahdistuivat sukupuolielämään liittyvien normien paineessa, nyt tilalle on tullut vaatimus, että ihmisen täytyisi säilyä läpi elämänsä ikuisesti nuorekkaana, houkuttelevan näköisenä ja kyvykkäänä.  Maallistuneen ajan suurimpia syntejä näyttää olevan itsestään huolehtimatta jättäminen.  Syntiä on päästää itsensä vanhenemaan.  Eletyn elämän jälkien peittämisestä on kasvanut kukoistava liiketoiminta.  Samalla siitä on yksilön elämän tasolla muotoutunut kansallinen hyve.  Tämänkaltainen terveyden tavoittelu ei enää palvele, vaan hallitsee elämää.  Ahdasmielinen terveysuskonto sisältää vaikkapa ruuan nauttimisen suhteen valtavasti sopivaisuussääntöjä.  Ne ohjaavat tavoittelemaan hyveellisinä pidettyjä ulkonaisia mittoja; tärkeintä on, että olemme oikean kokoisia, näköisiä ja kuntoisia. 

Riittämättömyyden tunne on tuttu ajassamme niillekin, joita ulkonäköön liittyvät paineet eivät ahdista.  Ihailemme tehokkuutta, menestystä ja vahvuutta.  On jopa sanottu, että kysymys, miten elän oikein, on ajassamme korvautunut kysymyksellä, miten menestyn.  Ei vain liike-elämässä tai urheilussa, vaan kaikilla elämänalueilla on kilpailtava.  Väistämättä tämä johtaa siihen, että aina täytyy jännittää, aina olla varuillaan, aina täytyy ajatella vain itseään.  Pahimmillaan seurauksena voi olla vahvuuteen sairastuminen.  Sitä poteva ihminen haluaa säilyttää joka tilanteessa kontrollin ja kaikki langat käsissään.  Hän ei uskalla kohdata ja tunnustaa omaa heikkouttaan, koska pelkää hylkäämistä. 

Kristillisen uskon haastajaksi on viime vuosina noussut myös uusia uskonnollisia virtauksia.  Nekin esiintyvät yleensä lempeän avaramielisessä ja suvaitsevassa asussa.  Tosiasiassa nuo Uuden aikakauden opit perustuvat siihen, että ihmisen on itse pelastettava itsensä.  Jumala on silloin vain ihmisen tavoitteiden palvelija, ei hänen etsintänsä kohde.  Ihminen hakee hänestä vain jumalallista voimaa ja valtaa voittaakseen ihmiselämän heikkouden, tuskan ja kuoleman.  Äärimmillään tämä on johtanut näkemykseen, että ihminen itse onkin oma jumalansa.  Joku ehkä ajattelee, että tällainen ihmiskuva on myönteinen, valoisa ja kannustava.  Mutta tosiasiassa se jättää ihmisen yksin kamppailemaan heikkoutensa, riittämättömyytensä ja pahuutensa kanssa. 

Jeesus ei tullut kumoamaan tai poistamaan Jumalan lakia.  Jumalan pyhä tahto pysyy kyllä voimassa.  Sen valossa itseämme tutkiessamme näemme, miten kauas jäämme oikean ja hyvän ihanteesta.  Jumalalla olisi täysi oikeus hylätä ja jättää meidät, hänen tahtoaan rikkovat, jos hän maksaisi ansiomme mukaan.  Mutta Kristuksen tähden hän näkee meidät puutteelliset ja riittämättömät täydellisinä ja riittävinä.  Koska hän on kantanut kuormasi ristinpuulle ja kärsinyt puolestasi, sinun ei tarvitse kantaa virheidesi ja epäonnistumistesi taakkaa loputtomasti, vaan voit saada nuo menneet anteeksi. 

Jos olemme kantaneet pitkään painavia matkalaukkuja, kätemme ovat yhä koppurassa, kantoasennossa senkin jälkeen, kun olemme saaneet laskea taakkamme maahan.  Yhtä vaikeaa meidän on luonnostaan ottaa todesta Jeesuksen lupausta: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.”  Se tuntuu kuin liian hyvältä ollakseen totta.  Tämä onkin perimmältään salaisuus.  Se ei ole mikään itsestäänselvyys.  Siksi se pysyy, kuten Jeesus sanoi ”viisailta ja oppineilta” salattuna.  Tästä salaisuudesta voit aavistaa jotakin vasta, kun todella tarvitset sitä.  Se avautuu, kun olet alkanut tuntea, ettei sinusta ole mihinkään, ei Jumalan edessä eikä ihmisten; kun riittämättömyytesi ei ole teoriaa, vaan kaameaa todellisuutta, kun itsetuntosi ja itsekunnioituksesi ovat horjumassa.  Silloin Jeesuksen syliinsä sulkevat käsivarret ojentuvat sinua kohti.  Hän itse astuu vierellesi, pitää sinua omanaan ja puolustaa kaikkia syytöksiä vastaan. 

Kristus, joka kutsuu meitä pois taakkojen alta, samalla kuitenkin kutsuu meitä, vapauttamiaan, yllättävästi ottamaan ikeen eli kantovälineen harteillemme.  Samoin Paavali, joka kirjeissään mitä jyrkimmin varoittaa meitä antautumasta lain orjuuteen, kehottaa kuitenkin: ”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.”  Näin Jeesus kutsuu meitä yhtä aikaa sekä sielun lepoon että ottamaan vastaan kuormia, joiden kantamiseen hän antaa hiertämättömän ikeen ja oman voimansa. Tuo uusi kuorma tarkoittaa lähimmäistemme tarpeita, vikoja ja heikkouksia.  Jeesuksen ies on kaksoisies, jollaisella muinoin härkävaljakot voitiin varustaa.  Kun toisena aisaparina siinä kanssamme on Kristus, on suurestakin taakasta mahdollista selviytyä.  Jeesuksen antama kuorma ei silloin paina, vaan työntää  eteenpäin, niin kuin purje venettä.   

Mika Riikonen