6.12.2015
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

6.12.2015

NOSTAKAA PÄÄNNE

 

Toisen adventtisunnuntain evankeliumi vie meidät lopunajallisten, kosmisten ja universaalien näköalojen äärelle.  Kuulemamme sanat eivät ole miellyttävimmästä päästä, mutta juuri sellaisenaan ne ovat äärimmäisen ajankohtaisia.  Parhaillaan Pariisissa 150 valtionpäämiestä ovat käymässä ilmastosopimukseen tähtääviä neuvotteluja tavoitteenaan rajoittaa maapallomme ilmaston lämpeneminen kahteen Celsius-asteeseen.  Mikäli päästöjä ei rajoiteta lainkaan, edessämme on jo muutaman seuraavan sukupolven aikana ennen näkemättömiä luonnonkatastrofeja ja kärsimystä.  Oma presidenttimme totesi ilmastokokouksen puheenvuorossaan Suomen ja muiden pohjoisten alueiden lämpenevän lähes kaksinkertaista vauhtia maapallon keskiarvoon verrattuna.  On siis odotettavissa, että ilmaston lämpenemisen vaikutukset omilla leveyksillämme tuntuisivat erityisen vahvoina, ja erilaiset sään ääri-ilmiöt tulisivat lisääntymään. 

”Maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa”, Jeesus sanoi.  Tuoreen ”Kansan arvot” –tutkimuksen mukaan turvattomuuden tunne on lisääntynyt myös Suomessa.  Monet yhtäaikaiset, samaan suuntaan vaikuttavat tapahtumat ovat luoneet ahdistavaa ja pessimististä ilmapiiriä.  Eurokriisi, pitkään jatkunut taloutemme taantuma, suurvaltasuhteiden kärjistyminen sekä sodan asteelle puhjennut Ukrainan tilanne saattavat mielemme rauhattomiksi.  Syyrian sota sekä Lähi-idän ja Afrikan muut levottomuuspesäkkeet ovat saaneet liikkeelle terrorismia pakenevien ja turvallisempaa elämää etsivien pakolaisten virran.  Vaikka sen paine ei omilla rajoillamme vielä tunnukaan samassa määrin kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa, silti keskuuteemme on tullut enemmän turvapaikanhakijoita kuin koskaan aiemmin.  Terrorismin uhka on tapahtuneiden iskujen myötä alkanut tuntua yhä todellisemmalta myös omassa maanosassamme. 

”Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät.”  On muuten mielenkiintoista, että tuosta taivaallista merkitsevästä kreikan sanasta uuranios on johdettu uraani, radioaktiivisen, ydinpolttoaineena käytettävän alkuaineen nimi.  Kun Jeesus maalailee eteemme näin synkkiä ja kauhistuttavia näköaloja, hänen tarkoituksenaan ei kuitenkaan ole pelon lietsominen.  Lamaannuttavaa epätoivoa on maailmassamme jo aivan tarpeeksi, mutta miten saavuttaisimme pelon kukistavan rohkeuden ja toivon?  Jeesus neuvoi opetuslapsiaan näitä ajan merkkejä katseltaessa: ”Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” 

Se toivo ja rohkeus, jonka Jeesus haluaa meille antaa, ei koskaan perustu siihen, mitä maailmassamme parhaillaan tapahtuu.  On mahdollista, että meillä ja seuraavilla sukupolvilla on edessään valtavia katastrofeja, mullistuksia ja kriisejä.  Ihmiskunnalla on kyllä hallussaan täydelliseen tuhoon johtavat avaimet, jos se niihin haluaa tarttua.  Mutta kaiken päätepisteenä ei sittenkään ole elämän tuhoutuminen ja häviäminen.  Kun koko maailma näyttää menevän pirstaleiksi, uusi maailma on jo syntymässä.  Pimein hetki on jo lähinnä aamun koittoa.  Tämän toivon perustana ovat Jumalan lupaukset.  Niiden perusteella me saamme odottaa, kuten apostoli lausuu: ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.” 

Myös epätoivon keskellä me saamme nostaa päämme ja kohottaa katseemme kohti näitä Jumalan lupauksia.  Ja niitä kohti suuntautuessamme tähyilemme kohti häntä, jonka käsissä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.  Maailmanhistoriamme suurin käännekohta on jo takanapäin.  Ratkaiseva voitto kaikista elämäämme uhkaavista tuhovoimista on jo saavutettu, kun Kristus kuolemallaan kukisti kuoleman ja heräsi uuteen elämään.  Mitä ikinä tapahtuukaan, se ei koskaan voi riistää tai tehdä tyhjäksi tätä voittoa. Joka turvautuu häneen, on kaikissa maailmamme myrskyissäkin Voittajan puolella. 

Ajan ahdistavien merkkien keskelläkin Jeesus puhuu kesän lähestymisestä.  Lehtien ilmestyminen viikunapuuhun on hänen mukaansa merkkinä tästä.  Viikunapuu on vanhastaan tunnettu Israelin vertauskuvana.  Juutalaisen kansan kohtalot Jerusalemin hävityksestä hajaannuksen vuosisatoihin, vainojen aikaan sekä paluuseen takaisin luvattuun maahan ovat olleet kuin Jumalan erityisenä kellona maailmamme historiassa.  Mutta huomasimmeko, että Jeesus sanoi myös: ”Katsokaa viikunapuuta tai mitä puuta tahansa.”  Ei ainoastaan Jumalan omaisuuskansan, vaan kaikkien kansojen vaiheissa on siten nähtävissä jotakin Jumalan johdatuksesta. 

Maamme itsenäistyminen 1917 ei tapahtunut tyhjästä, vaan sitä kohti oli kuljettu jo pitkä taival.  Ehkä merkittävin vaihe siinä oli Suomen irtautuminen Ruotsista 1809, jolloin saavutimme autonomisen aseman silloisen Venäjän yhteydessä.  Niin moniulotteista aikaa kuin autonomian aika kokonaisuudessaan oli, sen keskeisiä tuntomerkkejä olivat suomalaiset näkijät; he olivat kuin vuorella tähyilemässä kohti Luvattua maata.  Näille näkijöille ei riittänyt kansakunnan ulkonainen rakennustyö.  Heidän huolensa ja intohimonsa oli sen selvittämisessä, miten itsenäisyys on mahdollista, ja siksi olennaiseksi tehtäväksi heille tuli kansan kasvattaminen tietoiseksi itsestään. 

Ilman sieluun juurtunutta käsitystä suomalaisuudesta ei kansakuntana astuminen historian näyttämölle olisi ollut mahdollista.  Oli tiedettävä mistä tullaan, oli luotava kieli ja etsittävä kätköistä kunniaan ja valoon suomalaisen kansan kulttuuri ja sivistys.  Kansan itsetunnon rakentaminen 1800-luvulla oli kuin palapelin kokoamista, mutta sitkeällä työllä eri osat voitiin koota.  Tuon vuosisadan romantikot ja Snellman kannattajineen loivat sitä suomalaisuuden perinnettä, missä yhteisymmärrys mutta toisaalta tinkimätön vaatimus totuudesta ja oikeudesta on leimallista.  Tässä on ollut suomalaisuuden voimavara itsenäisyyden rakentamisen vaikeinakin vuosikymmeninä. 

Toisen adventin sanoman mukaan maailmamme ja kansojen historia kulkee siis kohti täyttymystään.  Kun historia tähtää johonkin, myös ihminen voi siinä eläessään tähdätä jonnekin, pyrkiä päämäärään, ei jäädä paikoilleen polkemaan.  Kristillinen usko sisältää paljon odotusta, tulevaisuuteen kohdistuvaa toivoa.  Mutta se ei kehota odottamaan siten, ettei nykyhetkellä olisi mitään arvoa.  Se ei neuvo kulkemaan tulevaisuuteen siten, että huomista katsellaan kuin peruutuspeilistä.  Se kehottaa korjaamaan sen, mikä tänään on rikki, ja ponnistelemaan paremman maailman, paremman tulevaisuuden puolesta. 

Tulevaisuuden portilla meitä odottaa hän, joka on jo tullut, ja jonka meidän puolestamme lävistetyt kädet kantavat koko maailmaa.  Nostakaa siksi rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. 

 

Mika Riikonen