24.12.2015
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

24.12.2015

ILOJEN JA SURUJEN KUDOS

 

Joulunvietossamme kulkevat rinnakkain kaksi erilaista, suorastaan vastakkaista säiettä.  Juhlan omin aihe on riemullinen, se on sanoma suuresta ilosta.  Kuitenkin tähän kietoutuneena kulkevat mukana suru ja kaipaus.  Ennen perheen iloista yhdessäoloa aattoiltana käymme muistamassa poisnukkuneita läheisiämme vieden kynttilöitä heidän haudoilleen.  Samanlaista vastakohtien dynamiikkaa sisältyy Sibeliuksen teokseen Valse Triste, jota nyt säveltäjämestarin juhlavuotena olemme toistuvasti kuulleet.  Siinähän vuorottelevat optimistinen ja eteenpäin vievä teema sekä synkkä ja pysähdyttävä, vakava teema.  Valse triste on alun perin sävelletty Sibeliuksen langon, Arvid Järnefeltin Kuolema –näytelmään.  Valssi kuvittaa näytelmän kohtaa, jossa kuolevan naisen silmien editse kulkee kuin näkynä hänen elämänsä tapahtumia ja ihmisiä.  Kun teos on huippukohdassaan, joku koputtaa ovelle, nainen huokaa epätoivoisen huudon; näkymättömät vieraat katoavat, musiikki hiipuu pois.  Kuolema seisoo kynnyksellä. 

Myös omissa vaiheissamme elämän väkevä voima ja katoavaisuuden mahti ovat mukana rinnakkain.  Joskus toinen niistä näyttää saavan hallitsevan otteen.  Voimiemme tunnossa emme osaa ja tahdo ajatella kaiken rajallisuutta.  Iän karttumisen myötä kohtaamme yleensä myös elämän varjoisamman puolen.  Mutta silloinkin, kun olemme tulleet siitä tietoisiksi, on mahdollista apostolin tavoin luottavasti sanoa: ”Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.”  Valse triste voidaan tulkita myös hengelliseksi taisteluksi.  Hengen voimaa ei kukaan voi hallita, voimme vain mennä siihen mukaan.  Välillä voimme kokea Jumalan Hengen voiman kutsuvana, mukaansa tempaavana.  Mitä Henki saa aikaan, jää lopulta suureksi salaisuudeksi.   Meidän on vain jäätävä sen varaan, mitä Jumala meille antaa.  Hengen lahjaa emme voi ottaa haltuumme.  Se annetaan vain käyttöömme, kunnes saamamme aika on tullut täyteen.   

Jouluaaton profetiassa Jumalan Hengen toiminta liittyy ennen kaikkea luvatun Messiaan elämään.  ”Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki.”  Uuden testamentin kirjoittajat näkivät profetian sanojen täyttyneen juuri Jeesuksessa.  Jesajan näky sisältää kuvan kaadetusta puusta, josta on vain kanto jäljellä.  Jopa parituhatta vuotta vanhasta öljypuusta voi vielä versoa uusia vesoja.  Kannon salaisuus on sen juurissa.  Niin kuin tuntematon Daavid kerran korotettiin kansan kuninkaaksi, niin on tästä kannosta vielä puhkeava hento vesa ja siitä on kasvava suuri puu.  Lupaus Iisain kannosta puhkeavasta vesasta antoi sanojen kirjoittamisen hetkellä rohkeutta ja toivoa sodan partaalla olevalle kansalle.  Profeetta uudisti ja vahvisti näin jo aiemmin annetut lupaukset Daavidin suvulle.  Aivan erityinen sanoma tähän sisältyi, kun Daavidin suvusta ei kansallisen tuhon myötä voinut enää tulla maallisia kuninkaita. 

Ehkä tuo kuva hakatusta kannosta tuntuu tänä jouluna sinusta erityisen koskettavalta.  Kun elämämme menetykset, suru ja kaipaus ovat tuoreita, joulun aikaan niiden tuottama kipu vain moninkertaistuu.  Joulu merkitsee paluuta muistoihimme, mutta juuri niiden elpyminen vain vahvistaa tunnettamme, ettei kaikki ole niin kuin ennen.  Toivottomuuden keskellä profeetta sai kuitenkin kerrottavakseen uutta kohti suuntaavan sanoman: kannosta nousee verso.  Tuo näky muistuttaa siitä, miten heikolta ja kuolleelta näyttävästä voi kasvaa uutta elämää.  Jumalan työ on usein salattua, mutta silti todellista.  Kun ihmisen silmin kaikki näyttää jo menetetyltä, juuri silloin Jumala avaa uuden tulevaisuuden.  Jumalan työ kätkeytyy usein heikkouteen.  Tämän havaitsemme myös ensimmäisen joulun tapahtumista.  Luvattu Messias ei saapunut keskelle loistoa, mahtia ja valtaa.  Jumala antoi Poikansa syntyä syrjäisessä kylässä, talon ulkorakennuksessa, seimen oljille, köyhien vanhempien lapseksi.  Ja hänen maailmaan tuloaan todistivat ensimmäisinä väheksytyt yövuoron työläiset, paimenet. 

Seimeen syntynyt Vapahtaja ei tosin tullut ottamaan pois tämän elämämme ilon ja surun yhteen kietoutunutta kudosta.  Mutta hän syntyi jakamaan sen kanssamme.  Hän ei tullut tempaamaan meitä pois tästä epävarmuuden ja pelkojen, kivun ja surun, katoavaisuuden ja pahuuden maailmasta.  Mutta hän tuli kohtaamaan niitä yhdessä ihmisen kanssa.  Kun kirkkauden viestintuojat olivat palanneet taivaaseen, Betlehemin yö jatkui entisellään.  Silti tuohon pimeyteen oli nyt syttynyt sammumaton valo.  Kristuksen ansiosta myös taivas, tie Jumalan luokse on nyt pysyvästi avoin.  Kun turvaudumme häneen, elämämme ilojen ja surujen vuorottelevat teemat päättyvät kerran ikuiseen ja lakkaamattomaan iloon.   

Mika Riikonen