22.3.2016
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

22.3.2016

PILATUKSEN PELKOMIELI, HERODEKSEN KOPEUS

Uusi kirkko

Seitsemänkymmentä vuotta sitten langetettiin tuomioita maamme sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.  Sen lopputuloksena sotiemme aikakauden merkittävimmät johtajat lähetettiin vankeuteen kahdesta kymmeneen vuoden mittaiseksi ajaksi.  Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tulos oli ennalta määritelty.  Itäisen naapurimme painostuksen vuoksi muuta vaihtoehtoa ei ollut, vaikka taannehtivan lainsäädännön tiedettiinkin olevan vastoin oikeusjärjestystämme.  Jotakin hyvin samankaltaista sisältyy siihen tapahtumasarjaan, jota tiistai-illan evankeliumissa seuraamme.  Myös Jeesuksen kuulustelu suuren neuvoston, Sandherinin, Pilatuksen ja Herodeksen edessä oli ennalta suunniteltu näytelmä.  Sen päämäärä oli jo ennalta selvä: saada Jeesus tuomituksi kuolemaan.  Vain uskottava peruste kuolemantuomiolle puuttui.  Sitä juutalaisten uskonnollinen johto etsi niin kuumeisesti, että halusi tapaukselle pikaoikeudenkäynnin, josta tosin oikeus oli kaukana.  Vallankäytön yksi ulottuvuus on toisten hyväksikäyttö valtaa pitävien omiin tarkoitusperiin.  Silloin toisilla ihmisillä ei ole ihmisarvoa, ainoastaan välinearvo.  Ennalta määritellyt näytösoikeudenkäynnit eivät valitettavasti ole vain historiaa, vaan ne toistuvat yhä maailmassamme. 

Jeesuksen ristiriita temppelipapiston kanssa oli yleisesti tiedossa.  Evankeliumi kuvaa osuvasti juutalaisten johdon pelkoa ottaa selvää Jeesuksen todellisista tarkoitusperistä.  Heille riitti, että väite Jeesuksen messiaanisuudesta ei vastannut heidän messiasodotuksiaan.  Nyt heidän edessään seisoi koko yön piestynä ja pilkattuna ollut Nasaretilainen, joka heikkoudessaan näytti olevan kaikkea muuta kuin Daavidin valtaistuimen perillinen.  Hän oli oivallinen kohde oikeudenkäytön manipuloinnille.  Jeesuksella ei ollut sotilaslegioonia, jotka olisivat voineet tehdä kostoiskun oikeusmurhasta.  Opetuslasten joukko oli hajallaan Getsemanen yön tapahtumien lamauttamana.  Sekin oli vallankäyttäjien silmissä mitätön joukko. 

Sandherinin kuulustelussa Jeesus sovelsi itseensä Danielin ennustuksen Kaikkivaltiaan oikealla puolella istuvasta Ihmisen Pojasta.  Ylipappien ja lainopettajien mielestä kuolemantuomioon riittävä peruste, jumalanpilkka, oli näin olemassa.  Tämä ei kuitenkaan olisi toiminut Rooman vallan edustajan, maaherran edessä.  Niinpä taktiikkaa oli nyt muutettava.  Nyt Jeesusta syytettiin kumouksellisesta toiminnasta.  Kun Jeesus oli puhunut itsestään juutalaisten kuninkaana, tuo kuninkuus piti saada näyttämään uhaksi Rooman keisarin vallalle.  Pilatusta nämä syytökset eivät kuitenkaan vakuuttaneet.  Omasta puolestaan hän olisi ollut valmis Jeesuksen vapauttamiseen.  Mutta kun juutalaisten johto itsepintaisesti pysyi vaatimuksissaan, Pilatuksella ei ollut enää riittävää rohkeutta toimia omantuntonsa mukaan.  Niinpä hän koetti luistaa tukalasta tilanteesta siirtämällä vastuun toisille. 

Kun Jeesusta oli kidutettu sekä fyysisesti että henkisesti läpi yön ja aamun, hänet vietiin lopulta vielä Herodeksen eteen jatkamaan samaa, ennalta kirjoitettua näytelmää.  Jeesus ei tässä vaiheessa enää puhunut mitään.  Herodes aikoi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja tehdä hänestä Jerusalemin-vierailunsa viihdyttäjän ja narrin.  Kenties tuo kuulu ihmeidentekijä vielä antaisi näytteen yliluonnollisista kyvyistään kuin kaiken loppuhuipentumaksi.  Tähän rooliin Jeesus ei kuitenkaan suostunut.  Niinpä Herodekselle jäi mahdollisuus hankkia itselleen hupia vain nöyryyttämällä Jeesusta lisää.  Herodeksesta ei ollut suurten ratkaisujen tekijäksi, ei vastuunkantajaksi.  Väsyttävä Jeesuksen pallottelu paikasta toiseen jatkui. 

Vielä kerran Jeesus palautettiin Pilatuksen luo tuomittavaksi.  Näytelmän ensimmäinen osa: kuulustelu ja tuomio ei ollut vielä lopussa.  Tämäkin kierros oli käyty loppuun vasta sitten, kun Pilatus oli tehnyt ratkaisunsa ja jättänyt Jeesuksen ylipappien ja lainopettajien käsiin.  Se hyöty tästä vastuun pakoilusta tosin oli, että Pilatuksen ja Herodeksen välit lämpenivät.  Jeesus, Rauhanruhtinas kykeni näin vaiennettuna ja vangittunakin vielä rakentamaan yhteyksiä, purkamaan vihollisuuden muureja.  Vastuuta paetessaan Pilatus ja Herodes keskinäisen nokittelun sijasta aivan kuin korottivat toisiaan: kumpikin koetti antaa toiselle ylimmän päätäntävallan ja näin tunnustaa toisen aseman itseään korkeammaksi. 

Jeesuksen elämän viimeisen yön tapahtumat kertovat meille ihmisten mielivallasta, vastuuttomuudesta, kovuudesta ja paatumuksesta.  Mutta juuri niissä täyttyi samalla eräs toinen, ennalta suunniteltu käsikirjoitus.  Apostoli Paavali katseli sitä uskon silmin ja kirjoitti: ”Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä, ja joka oli määräajan tullessa toteutuva.”  Ja kun sitten pääsiäisen suuren täyttymyksen jälkeen kaksi opetuslasta kohtasivat Emmauksen-matkallaan heille vielä tuntemattoman Vapahtajan, tämä sanoi heille: ”Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?  Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.” 

Kun Raamatun ensi lehdillä meille kerrotaan, miten paha turmeli Jumalan hyvän luomistyön, jo silloin ihminen koetti vierittää vastuunsa toisen hartioille: ”Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin.”  Lankeemuksemme tähden me olemme sidottuja syntiin.  Sisimmässämme käydään jatkuvaa kamppailua, jonka lopputuloksena yleensä on: sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa mitä en tahdo, minä teen.  Me kaikki joudumme kerran lahjomattoman ja erehtymättömän tuomioistuimen eteen, pyhän Jumalan kaikkinäkevän katseen alle. Synnin lopullisensa palkkana on kuolema, ero Jumalasta.  Meidän vastuuttomien, vääryyteen taipuvien kohtalo olisi jo ennalta sinetöity, ellei Jumala olisi muuttanut käsikirjoitustaan.  Kristuksessa hän päätti korjata sen, minkä turmeluksemme rikkoi.  Kun Kristus viattomana tuomittiin, hän otti päälleen meille kuuluvan rangaistuksen.  Syytön joutui kuolemaan, että me syylliset saisimme osaksemme vapauden ja elämän. 

Pilatus on tullut tunnetuksi symbolisesta eleestään, käsien pesusta.  ”Syytön minä olen tämän miehen vereen”, näin maaherra koetti vielä saattaa itsensä kaiken tapahtuneen ulkopuolelle.  Tuskinpa tuo pesu silti vapautti häntä koskaan sisimpänsä syytöksistä. Mutta Jeesuksen, meidän puolestamme kärsineen Jumalan uhrikaritsan veri voi puhdistaa nyt jokaisen kaikesta synnin saastaisuudesta.  Pyhässä ehtoollisessa me saamme tänäänkin tulla hänen pestävikseen.   

 

Mika Riikonen