Mummon mietteitä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Mummon mietteitä

"Herra, tie vie lopulta luoksesi, mutta anna minulle vielä aikaa. Ennen aikaa tuntui olevan rajattomasti, mutta nyt tunnen sen kiitävän ohi silmänräpäyksessä. Olen alkanut kiittää siitä, että saan herätä uuteen päivään. Olet saanut minut tuntemaan, että elämä on lahja."

Löysin tämän pienen rukouksen Sana-lehdestä  vuosi pari sitten. En tiedä, kuka sen on kirjoittanut, mutta minulle nuo sanat alkoivat elää. Viime aikoina on tapahtunut monia sellaisia asioita, jotka muistuttavat elämän lyhyydestä ja arvaamattomuudesta, mutta myös elämän kauneudesta ja arvosta meille jokaiselle.

Minulla on tapana istua ja katsella keittiöni ikkunasta ulos pihalle. Saatan viettää siinä pitkiä aikoja ja nauttia näkemästäni. Joka vuodenaika tuo omat piirteensä maisemaan, herättäen samalla ajatukset muistamaan mennyttä, pohtimaan elämän kauneutta ja rikkautta, kaikkea sitä, mitä olen Luojalta saanut. Meidän vuodenaikamme ovat aivan ihmeelliset. Ne kiertävät ympäri vuoden aina samoina, mutta joka kerta erilaisina ja aina yhtä hämmästyttävinä. Joka kevät saa ihmetellä luonnon heräämistä, joka syksy elämän hiljentymistä talveen. Tuossa ikkunalla edessäni hyppelee  kevään ensimmäinen kärpänen, se on herännyt talvilevostaan. Nyt se oikoo siipiään ja  ihmettelee  valoisuutta ja lämpöä. Se ei varmaan elä kauan, mutta se nauttii tästä hetkestä.

Syötän talvella lintuja, kaurasäkki toisensa jälkeen on tullut ostettua, samoin auringonkukan siemenet, talipallot ja hampun siemenet. Rahaa niihin menee kohtalaisen paljon,mutta tarvitsevathan linnut  eli pikkuiset  varpuset,  talitintit ja muut sellaiset, mutta myös varikset, harakat, pulut ja naakat ravintoa selvitäkseen talven yli. Yöllä vierailevat rusakot pihalla syömässä niitä jyviä, joita on maahan tippunut.  Kaikkia niitä on aivan upea seurata, pikkuisten hyppelyä ja siementen nokkimista sekä yöllä rusakoita, kun ne istuvat pihalla ja heiluttevat korviaan ja pienenkin äänen kuullessaan loikkivat pois saapuakseen hetken kuluttua takaisin. Ja kylmimmän ajan jälkeen saa kuunnella talitintin titityytä ja muiden viserrystä, kyllä siitä kaikesta jyviin mennyt raha on pikku juttu.

Muutaman viikon päästä alkaa viherrys ja ensimmäisten kukkien aika. Ensin luumupuu ja korealainen onnenpensas sitten kirsikka, omena, esikko ja monet muut. Vauhti on kova, tuntuu, että luonto oikein kilpailee, kuka on seuraava. Tässä vaiheessa voi ruveta odottelemaan siilejä syömään. Yhdessä kissojeni kanssa nautiskelemme niiden katselusta ja myös "puputuksen" kuuntelusta. Ja Suomen kesän yötön yö! Sitä ei voi sanoin kuvata, se täytyy kokea joka vuosi yhtä uutena ja ihanana.

Kesän jälkeen oikein nauttii syksy iltojen lämpimästä pimeydestä ja puiden suhinasta ja myöhemmin syksyn sateista ja myrskystä. Voi tuntea mullospellon tuoksun ja marjametsän satumaisuuden. Marjat, sienet, juurkasvit ja perunat, niistä on hyvä nauttia talven aikana ja muistella, miltä tuntui möyhiä lämmintä multaa tai kulkea metsässä.

Elämä on melkein kuin vuoden kierto. Siihen kuuluu alun kevät ja lopun syksy. Kaikilla meillä se on omanlaatuisensa, joillakin lyhyt joillakin pitkä. Me jokainen olemme saaneet Taivaan Isältä oman elämämme, ilot ja surut, elämän viljapellon, jossa korsien välissä kukkivat kukkaset. Olen itse monta kertaa miettinyt omaa elämääni. Olen saanut kokea elämässä paljon hyvää, on siinä ollut vaikeuksia ja surua, mutta enemmän olen saanut elämältä hyviä asioita.  Pitäisi vain useammin muistaa kiittää siitä rikkaudesta, mitä elämäni sisältää.

 

Pieksämäellä 31.3.2016

 

Anna-Liisa väisänen, luottamushenkilö