20.12.2015
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

20.12.2015

JUMALAN KIRKKAUS KÄTKEYTYY HÄPEÄÄN

Jäppilä

Kirkkovuoden suurimpina juhlapäivinä elämme uudelleen todeksi pelastushistorian huippukohtien tapahtumia.  Vanhan kristinoppimme määritelmän mukaan Jumala on pitkien aikojen kuluessa valmistanut ihmiskuntaa ottamaan vastaan Vapahtajaa.  Näihin käännekohtiin hän on ennalta pohjustanut meitä profeettojensa välityksellä, kuten tämänkin sunnuntain evankeliumissa sanottiin: ”Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeettansa suulla ilmoittanut.”  Silti varsinkin pääsiäisen ihmeessä, mutta myös joulun tapahtumissa on vahvasti yllätysten makua.  Monien profeettojen lupaama Messias ei ollut sellainen eikä syntynyt niiden odotusten mukaisesti, joita ihmiset näitä profeettoja kuunnellessaan ja lukiessaan olivat mielessään luoneet. 

Yllätysten sarja alkoi jo ennen Jumalan Pojan syntymää.  Kuulimme äsken, miten Joosef sai kohdata shokeeraavan yllätyksen, kun hänen kihlattu morsiamensa, Maria, odottikin jo valmiiksi lasta.  Tähän saakka yhteisen tien alku oli sujunut totuttujen tapojen mukaan.  Marian isä oli toimittanut koskemattoman morsiamen Joosefin sukuun.  Me kyllä kuulimme evankelistan sanovan, että Maria oli Pyhän Hengen vaikutuksesta raskaana.  Enkeli oli vieraillut Marian kodissa ja ilmoittanut hänelle suuresta tehtävästä.  Maria kyllä itse tiesi tämän, mutta hän oli kätkenyt kaiken sydämeensä.  Niinpä Joosef oli kaikesta kokonaan tietämätön.  Järkyttyneenä, pettyneenä ja mielestään petettynä hän alkoi suunnitella kihlauksen purkamista. 

Jotkut joukostamme rakastavat yllätyksiä ja tahtovat järjestää niitä myös toisille.  Itse olen sanonut, että minulle ei juhlapäivinä saa järjestää sellaisia seremonioita, joissa minut silmät sidottuna raahattaisiin autoon ja kuskattaisiin kohti tuntematonta määränpäätä. Mutta juuri tuollaisia yllätyksiä elämä meille silti, lupaamme kysymättä tarjoaa. Jollakin teoreettisella tasolla olemme kylläkin varautuneita siihen, että elämä voi yllättää.  Kun monet tuntemamme ihmiset ovat kokeneet vakavan sairastumisen, onnettomuuden, avioeron, konkurssin tai muun kipeän menetyksen, toki tajuamme, että yhtä hyvin tällainen olisi voinut osua omallekin kohdalleni.  Mutta silti saatamme joutua kohtaamaan sellaisiakin iskuja, joita emme koskaan olisi edes osanneet kuvitella.  ”Tuntuu kuin olisin ollut katsomassa lännenelokuvaa, ja yhtäkkiä saluunan pihaan laskeutuikin avaruusalus.”  Näin kuvasi eräs mies elämänsä odottamatonta kriisiä.  Jotakin ennalta laskematonta, outoa, oman elämän ”genreen” sisältymätöntä, kuin toiseen todellisuuteen kuuluvaa oli yhtäkkiä tullut hänen arkeensa.

Joosefista sanottiin, että hän oli ”lakia kunnioittava mies”.  Kyllähän fariseuksetkin olivat lakia kunnioittavia ihmisiä; heille lain pienimpienkin piirtojen sekä vanhinten perinnäissääntöjen kirjaimellinen noudattaminen oli kunnia-asia.  Joosefin lakihurskaus oli kuitenkin luonteeltaan ratkaisevasti erilaista.  Hän näyttää sisäistäneen koko Jumalan lakia kantavan periaatteen: oikeuden ja rakkauden.  Joosef ei tyytynyt vain Jumalan lain säädösten ulkonaiseen noudattamiseen, vaan etsi niiden takaa perimmäistä tähtäyspistettä.  Kenties hän, elämän koulussa jotakin jo oppineena tunsi myös ihmisen heikkouden ja osasi siksi asettua toisen asemaan.  Siksi mies ei halunnut käyttää lakia lyömäaseena lähimmäisiään vastaan.  Lain kirjaimen perusteella Joosef olisi voinut vaatia morsiamensa kivitettäväksi.  Mutta lain sisäisen hengen ohjaamana hän tahtoi armahtaa hänet ja säästää julkiselta häpeältä.  Siksi Joosef aikoi vain kaikessa hiljaisuudessa jättää morsiamensa ja kirjoittaa hänelle erokirjan. 

Näissä pohdinnoissaan ja kamppailuissaan Joosef toimi vain, kuten ihminen luonnostaan tekisi.  Jeesuksen syntymää edeltävissä tapahtumissa näemme yhden Jumalan teoissa usein toistuvan piirteen.  Kun Jumala koskettaa kädellään, kun hän luo jotakin uutta, tämä näyttää ihmisen silmissä usein tahraiselta, turmeltuneelta ja pilaantuneelta.  Ihminen ei luonnostaan osaa eikä usein edes halua nähdä Jumalan käden jälkiä.  Odotuksemme ovat niin toisenlaisia.  Jumalan Poika ei siksi syntynyt vain halpaan talliin ja puutteellisiin oloihin.  Hän syntyi myös epäilysten keskelle.  Ihmisten monenlaiset epäilykset ja epäusko seurasivat häntä seimeltä aina Golgatan ristille ja tyhjälle haudalle asti.  Jos Jumalan käden jälkeä oli vaikea nähdä Marian raskaudessa, vielä vaikeampaa sitä oli nähdä häpeällisessä ristinkuolemassa.  Opetuslastenkin silmissä Jeesuksen elämä sai ristillä kaikki odotukset murskaavan päätöksen.  Kun Jumala valaisee jonkin kohteen kirkkaaksi, silloin järjen valo usein himmenee.  Jumalan kirkkaus ylittää niin täysin käsityskykymme.  Näin tapahtui myös Marian odottamattomassa raskaudessa. 

Joosef päätteli itse tilanteen, niin kuin ihmiset sen päättelevät, hän ei olisi voinut tulla toisenlaiseen johtopäätökseen.  Kun Jumalan käsi koskettaa kipeästi omaa elämäämme, emme mekään näe silloin muuta kuin kipua tuottavan iskun, emme voi mitenkään aavistaa siihen sisältyvää tarkoitusta.  Oman ymmärryksemme varassa olemme täysin sokeita ja kuuroja.  Vain Jumala itse voi tehdä sokeat silmämme näkeviksi ja korvamme kuuleviksi.  Joosefin kohdalla tämä tapahtui hänen nukkuessaan.  Tieto lapsen alkuperästä tuli hänelle unessa enkelin välityksellä.  Nykyajan psykologian mukaan unet ovat tie piilotajuntaamme.  Unen aikana piilotajuntamme käsittelee tunteitamme, toiveitamme ja pelkojamme.  Unessa meille voi avautua jotakin, mitä valvetilassa emme koskaan olisi oivaltaneet.  Monet voivat myös kertoa joskus kokeneensa selkeitä ja aikanaan toteutuneita enneunia. 

Unesta herätään kuitenkin aina todellisuuteen, todelliseen maailmaan.  Joosefin kohdalla se tarkoitti tätä: Maria oli edelleen raskaana ja hän ei ollut lapsen isä.  Tähän todellisuuteen, jossa Joosef eli, oli kuitenkin nyt tullut enkelin viestin myötä uusi ulottuvuus.  Tuo ulottuvuus ylsi maan alhaisimmista paikoista Jumalan taivaaseen asti, ja se sitoi taivaan ja maan keskenään.  Tuo yhteys sitoi samalla langenneen ihmiskunnan takaisin Jumalan sukupuuhun.  Varmastikaan Joosef ei siinä samassa käsittänyt kaikkea, mutta hän uskoi.  Vaikka miestä vielä kuljetettiinkin kuin silmät sidottuna kohti tuntematonta päämäärää, hän sai rohkeuden astua tarvittavat askeleet: ottaa vaimokseen Marian ja antaa syntyvälle pojalle nimeksi Jeesus.  Näin Jeesuksen nimi kirjattiin Joosefin sukuluetteloon, Daavidin pojaksi ja Aabrahamin pojaksi.  Mutta vielä merkittävämpää on, että meidän nimemme voidaan nyt tämän lapsen vuoksi kirjoittaa Jumalan sukuluetteloon: meillä on nyt pääsy Jumalan lapsiksi. 

Ehkä sinä, kuulijani koet juuri nyt olevasi sillä paikalla, johon Joosef joutui käydessään yksin yön tunteina tuskallisia kamppailujaan.  ”Aika kutoo suurta salaisuutta, kivun kautta Jumala luo uutta.” Vaikka tuo runoilijan sana onkin niin totta, sitä emme koskaan ennakkoon voi aavistaa.  On vain jäätävä sen luottamuksen varaan, että Jumala ajallaan ja tavallaan suo meillekin valaistumisen hetken.  Me emme näe hänen kirkkauttaan, ennen kuin hän itse avaa silmämme.  Siihen asti havaitsemme vain lokaa ja häpeää, siihen asti sydämemme on vain täynnä hämmennystä, kipua ja pettymystä. On jotenkin lohdullista kuulla evankeliumistamme, että Herran enkeli ilmestyi Joosefille, ”kun hän ajatteli tätä”, siis kaikin puolin kiusallista elämäntilannettaan.  Jumala on siis lähellä jo neuvottomuudessakin.

 

Mika Riikonen