Jännitteessä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Jännitteessä

Maaliskuun alussa 2017 astuu voimaan laki, joka mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliitot.  Tämä on tosiasia riippumatta siitä, mitä lain sisällöstä ajattelemme.  On mahdollista, että tällaisia liittoja tullaan solmimaan myös oman seurakuntamme jäsenten kesken.  Yhteiskunnallisen lainsäädännön näkökulmasta he ovat silloin aviopari.  Kirkkomme on sen sijaan monessa yhteydessä ilmaissut pitäytyvänsä näkemykseen, että vain miehen ja naisen välistä liittoa voidaan kutsua avioliitoksi.  Tässä jännitteessä meidän on siis jatkossa elettävä. 

Kun sukupuolineutraaliin avioliittoon tähtäävä lakialoite tehtiin, myös sitä ajaneet piirit korostivat, että kysymys on vain siviiliavioliitosta.  Kirkoille haluttiin turvata oikeus määritellä itse ratkaisunsa tähän kysymykseen.  Väistämättä yhteiskunnallinen muutos tulee aiheuttamaan paineita myös kirkollemme.  Muuttuneessa tilanteessa on yleisesti nähty kirkollamme olevan kolme erilaista ratkaisumallia.  Ensiksi se voi pitäytyä monien muiden kirkkokuntien tavoin nykyisessä avioliittokäsityksessään.  Toiseksi on mahdollista luopua kokonaan vihkioikeudesta.  Tällöin avioliittoon siunaamiselle tulisi vain seurakunnallinen merkitys, mutta jäljelle jäisi edelleen kysymys, millaisia pariskuntia kirkko on valmis jatkossa siunaamaan.  Kolmanneksi kirkko voisi tietysti mukautua vallitsevaan yhteiskunnalliseen avioliittonäkemykseen.  Tämän läpivieminen edellyttäisi kuitenkin ¾ määräenemmistöä kirkolliskokouksessa.  Tällaista määräenemmistöä ei lähivuosina ole kuitenkaan odotettavissa. 

Jotkut pääkaupunkiseudun papit ovat uhonneet vihkivänsä samaa sukupuolta olevia pariskuntia heti, kun uusi laki astuu voimaan.  On vedottu siihen, että kirkollislainsäädännön avioliittoa koskevissa säädöksissä ei kertaakaan puhuta miehestä ja naisesta.  Vain kirkkokäsikirjan vihkikaavassa esiintyvät sanat sulhanen ja morsian. Tällainen tulkinta ei kuitenkaan ole juridisesti kestävä.  Jos asia vietäisiin valitusprosessina tuomioistuimeen, oikeus perustaisi ratkaisunsa lainsäätäjän intentioon (tarkoitukseen).  Koska tähän saakka avioliittoa on itsestään selvästi pidetty miehen ja naisen välisenä liittona, asiaa ei ole tarvinnut aiemmin ”kirjoittaa auki”.  Oikeus katsoisi, että nykyinen kirkollislainsäädäntö sisältää ajatuksen avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona, vaikka sitä ei missään pykälässä nimenomaisesti sanotakaan. 

Samat tahot ovat myös markkinoineet ajatusta, että pappi voisi toimittaa samaa sukupuolta olevien vihkimisen ikään kuin siviiliviranomaisena.  Eräänlainen ennakkotapaus tästä löytyykin, kun muuan pappi erehtyi vihkimään Tuurin kyläkauppiaan (tosin naisen kanssa), vaikka kirkollisen avioliiton edellytykset puuttuivat. Tällöin avioliitto todettiin kylläkin itsessään päteväksi, mutta vihkijää tuomiokapituli rankaisi varoituksella.  Tietämättömyyden tai huolimattomuuden voi painaa ensikertalaisen tapauksessa villaisella.  Mutta siviilivihkijän rooliin ryhtyminen olisi papilta jo tietoinen ratkaisu.  Sitä ei enää voisi katsoa läpi sormien.  Näin toimivilta tuomiokapitulit joutuisivat ennen pitkää peruuttamaan koko vihkioikeuden. 

Jokaisessa yhteisössä on toimittava yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan.  Asioita ei voi tehdä niin kuin itse näkisi hyväksi tai jonkinlaisia porsaanreikiä etsien.  Joka haluaa muutosta, sen on suostuttava demokraattisen päätöksenteon pitkään ja hitaaseen prosessiin.  Keskustelua avioliitosta täytyy toki käydä, mutta keskustelun lopputulosta ei koskaan voi määrätä etukäteen.  Parhaimmillaan keskustelu voi lisätä ymmärrystä ja kunnioitusta toisinajattelevia kohtaan, mutta täydellistä yksimielisyyttä ei koskaan tulla saavuttamaan. 

 

Mika Riikonen