29.5.2016
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

29.5.2016

PORTIN PIELESSÄ

 

Vanha kirkko

 

Päivän evankeliumi maalailee nähtäväksemme voimakkaita vastakohtia.  Vierekkäin siinä ovat rikkaan miehen ylellisyys ja juhla sekä kerjäläisen viruminen paiseissa, rikkaan purppura ja pellava sekä köyhän ihoa vaivoin peittävät riekaleet.  Iäisyydessä sitten osat ovat vaihtuneet, mutta vastakohta on säilynyt sielläkin, onpa tullut jopa muuttamattomaksi ja lopulliseksi.  Rikkaan miehen kohtalona on vaivan paikka, kun taas Lasaruksen osana on lepääminen Aabrahamin sylissä.  Jo viime vuosisadan alkupuolella Albert Schweitzer vertasi rikasta miestä Eurooppaan ja portin pielessä viruvaa Lasarusta Afrikkaan.  Meidän päiviimme tultaessa tuo vastakohta rikkaan pohjoisen pallonpuoliskon ja köyhän etelän välillä ei ole tasoittunut, pikemminkin se on vain jyrkentynyt.  Vastakohtia löydämme myös pienemmissä mittasuhteissa ja itseämme lähempää.  On sanottu, että maailman jyrkin elintasokuilu ei sijoitu Yhdysvaltojen ja Meksikon välille, vaan tulee vastaamme jo Vaalimaan tullissa.  Köyhyys ja syrjäytyminen, jopa kerjäläisyys ovat alkaneet taas näkyä omassa katukuvassammekin entistä selvemmin. 

Näky rikkaan pöydästä putoilevia muruja kärkkyvästä kerjäläisestä saattaa johtaa ajatuksiamme myös menneisyyteen.  Ruotuhoitojärjestelmä ja keskelle korpea rakennetut vaivaistalot ovat osa maamme vanhustenhoidon historiaa.  Mutta eihän ikäihmisiä nykyisin kohdella enää näin ihmisarvoa loukkaavalla tavalla, vai kuinka?  Juuri äskettäin julkistettu Valviran kysely vanhustenhoidosta paljasti käsittämätöntä kaltoin kohtelua: karkeaa, epäasiallista tai lapsenomaista kielenkäyttöä, määräilyä, rankaisemista ja moittimista. Tähän syyllistyneet kyllä osasivat myös selitellä, mutta kiireeseen ja ajanpuutteeseen vetoaminen ovat kovin heikko puolustus.  Osattomuus ei meidän yhteiskunnassamme aina tarkoita nälässä tai aineellisessa puutteessa elämistä.  Silloinkin, kun elämän ulkonaiset perusasiat ovat kunnossa, on mahdollista sisäisesti kokea itsensä sivuun työnnetyksi, hylätyksi ja unohdetuksi. 

Tässä Jeesuksen vertauksessa osat siis vaihtuvat, mutta vastakohdat säilyvät. Muutos tuonpuoleisuudessa ei kuitenkaan ole mielivaltainen, vaan sillä on perusteensa tämänpuoleisuudessa.  Kysymys ei myöskään ole tasoituksesta: ei ole niin, että onnettoman ja kurjan elämän jälkeen ihmistä ilman muuta odottaisi onnellinen iankaikkisuus.  Näillä voimakkailla kuvillaan Vapahtaja ennen kaikkea halusi alleviivata opettamansa rakkauden kaksoiskäskyn molempien osien yhteenkuuluvuutta.  Jos rakastamme Jumalaa yli kaiken, emme silloin voi olla rakastamatta myöskään lähimmäistämme.  Ja ellei meissä ole hitustakaan rakkautta, ei vain tunteissa tai sanoissa, vaan myös teoissa, lähimmäistämme kohtaan, olemme tosiasiassa kieltäneet uskomme Jumalaan. 

Monissa kielissä, kuten ruotsissa, sana lähimmäinen (medmänniska) tarkoittaa sanatarkasti kanssaihmistä.  Suomenkielessä taas lähimmäinen on vertausmuoto, superlatiivi, se siis tarkoittaa kaikkein läheisintä ihmistä.  Paiseissaan viruva köyhä oli rikkaalle aivan kirjaimellisesti lähimmäinen, tuo kurja oli häntä niin lähellä, ettei mies sitä voinut mitenkään oivaltaa. Rikkaalle miehelle tuotti tuonelassa suunnatonta tuskaa tietoisuus siitä, kuinka monta kertaa hän oli kulkenut köyhän ohi tajuamatta, että juuri tässä koeteltiin hänen uskonsa aitoutta.  Toisin kuin hänellä, köyhällä miehellä on tässä vertauksessa nimensä – Lasarus.  Hän on ylipäänsä ainoa nimeltä mainittu henkilö Jeesuksen vertauksissa.  Juuri tässä on yksi evankeliumimme keskeisistä viesteistä.  Lasarus näet tarkoittaa ”Jumala auttaa”.  Kun mies oli jäänyt kaiken inhimillisen avun ulkopuolelle, hänellä ei ollut enää muuta toivoa kuin turvautua Jumalan apuun.  Kuoleman hetkellä Jumala auttoi Lasarusta, kun enkelit saapuivat noutamaan hänet taivaaseen.  Mutta tuosta nimestä voimme lukea senkin, että juuri rikas mies oli tarkoitettu Jumalan avun kanavaksi köyhälle, ja tätä mahdollisuutta hän ei koskaan eläessään oivaltanut. 

Kuulimme, että Lasarus virui nimenomaan rikkaan miehen portin pielessä.  Useimmat Israelin kaupungit ja merkittävät rakennukset olivat muurien ympäröimiä tunkeilijoiden torjumiseksi.  Mutta sisään kulkeminen oli mahdollista silloinkin porttien kautta niiden ollessa avoimia.  Ei ihme, että portilla on Raamatun kuvakielessä vahva sanomansa.  Pyhän kirjan viimeisten lehtien näky taivaallisesta Jerusalemista kertoo 12 portista, joita ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei ole lainkaan.  Tämän päivän evankeliumi puhuu meille portilla odottavasta Jumalan avusta; tuo apu tarjotaan siinä yllättävästi Jumalan rakastaman, kaikkein köyhimmän ja kurjimman kerjäläisen muodossa.  ”Kaiken minkä te olette tehneet yhdelle minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”, Vapahtaja sanoo.  Sillä, miten kohtaamme heikon, turvattoman ja sairaan, on seurauksensa iäisyyteen asti.  Arkisissa rakkauden teoissa tulee näkyväksi, onko Jumalan rakkaus päässyt todella vaikuttamaan meissä.  Viimeisen rajan tuolla puolen mitään apua ei enää ole tarjolla.  Siellä näet, kuten Aabraham sanoi, syvä ja ylitsepääsemätön kuilu erottaa ihmisiä toisistaan, niin ettei Lasaruksellakaan enää ollut mahdollisuutta lievittää naapurinsa tuskaa. 

Mutta tänään portti on yhä auki.  Meitä välinpitämättömiä, vastuutamme väisteleviä, ohikulkevia hän kutsuu portista sisään valtakuntaansa.  Siellä kurjin ja köyhin, avuttomin, kelvottomin ja syntisin saa olla Jumalan rakastama lapsi.  Lasarus on meille myös puhutteleva esikuva siitä, miten pelastuksemme lepää kokonaan Jumalan työn varassa.  Apostoli muistutti tästä: ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan; mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.” 

Tuonelassa rikas mieskin lopulta heräsi huolehtimaan läheisistään.  Jos Lasarus nyt rajan takaa lähetettäisiin hänen veljiensä luo, heille kävisi ehkä paremmin.  Mitä hänelle vastattiinkaan: ”Heillä on Mooses ja profeetat, kuulkoot heitä.”  Mekin ajattelemme, että jokin varma merkki tuonpuoleisuudesta tai sensaationomainen ihme saisi meidät vakuuttumaan ja jättäytymään ehdoitta Jumalan turviin.  Kokemus osoittaa kuitenkin toista: ihmeet saattavat kylläkin hetkeksi herkistää mieliämme, mutta mitään pysyvää muutosta ne harvoin ihmisessä vaikuttavat.  Onko vertauksen Lasaruksessa myös viittaus toiseen samannimiseen mieheen, häneen jonka Jeesus herätti kuolleista?  Tuokaan ihme ei saanut suuria massoja pysyvästi uskomaan Jeesukseen, vaan juuri sen innoittamana juutalaisten johtomiehet ryhtyivät suunnittelemaan hänen surmaamistaan.  Meilläkin on Mooses ja profeetat, kirja jota kutsumme Vanhaksi Testamentiksi,  ja vielä enemmänkin: meillä on ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumalan hänessä valmistamasta pelastuksesta.  Tuo sana ei tosin päästä meitä helpolla, sillä se kutsuu meitä jatkuvasti  oman itsekkyytemme kuolettamiseen.  Mutta samaan aikaan se lupaa, että kaikki annetaan kokonaan  lahjaksi niille, jotka eivät onnistu elämään niin kuin tahtoisivat.  Tähän sanaan meidän on vain tartuttava ja uskottava.  Ellei siinä ole riittävästi, ei mikään muukaan ole meille tarpeeksi. 

 

Mika Riikonen