3.7.2016
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

3.7.2016

VAATIIKO JEESUS MAHDOTTOMIA?

03.07.2016 Virtasalmen ja Jäppilän kirkko

Oppikouluni liikunnanopettaja oli aikaansa edellä.  Jo 1970-luvun vaihteessa Jyväskylän Norssiin oli rakennettu kuntosali. Lukukauden alussa jokaiselta meistä mitattiin maksimisuoritukset jalkaprässissä, penkkipunnerruksessa ja muissa voimalajeissa.  Näiden suoritusten pohjalta sitten jokaiselle laadittiin henkilökohtaisesti mitoitettu harjoitusohjelma.  Painojen suuruudet oli niissä määritelty kunkin taitojen ja voimien mukaan.  Tämä tuntuu meistä luonnolliselta.  Elämäämme säätelee yleensäkin kohtuullisuuden periaate.  Sen mukaan keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin mihin hänen voimavaransa riittävät.  Ihmisinä me ajattelemme myös Jumalan toimivan näin meitä kohtaan.  Eihän hän voi vaatia mahdottomia, kun hän tuntee meidät ja heikkoutemme.  Kun emme mitenkään onnistu elämään virheettömästi, eikö Jumala silloin hyväksyisi myös vilpittömän ja hyvän yrityksemme?   

Vuorisaarnassaan Jeesus kuitenkin rikkoo tämän ajattelun.  Hän asettaa oikean elämän ihanteen niin päätähuimaaviin korkeuksiin, ettemme mitenkään kykene sitä ylittämään.  ”Ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”  Sananselityksissämme fariseuksia on usein kohdeltu epäreilusti ja sorruttu näin yksipuoliseen leimaamiseen.  Jos väitämme heitä yksioikoisesti tekopyhiksi hurskastelijoiksi, teemme vääryyttä tosiasioille.  Fariseukset pyrkivät päinvastoin tinkimättömästi ja kokosydämisesti Jumalan tahdon täyttämiseen.  He eivät viettäneet mitään kaksoiselämää, vaan halusivat olla joka suhteessa esimerkillisiä ihmisiä.  Ja nyt siis meidän pitäisi noudattaa Jumalan tahtoa heitä paljon paremmin päästäksemme taivasten valtakuntaan. 

Kärjistääkseen tuota vaatimusta Jeesus vielä ottaa lähempään tarkasteluun kaksi lain käskyistä.  Toisen hengen riistäminen on kiistämättä väärin, näinhän opetetaan miltei kaikissa uskonnoissa ja aatteissa.  Mutta Vapahtaja ei tyydy vain tekojen asteelle päätyneiden veritöiden tuomitsemiseen.  Hän porautuu niiden taakse, sisimmässämme kuohuvaan vihaan.  Myös vihaiset ajatukset ja puheet ovat hänen mukaansa rinnastettavissa tappamiseen.  Toiseksi Jeesus ottaa esiin kuudennen käskyn ”Älä tee aviorikosta”.  Tuon käskyn pitäminen vaatii paljon enemmän kuin vain sitä, ettemme juokse vieraissa tai osta maksullisia seksipalveluja.  Hän suuntaa katseemme omaan sisimpäämme, siellä kyteviin salaisiin himoihin. Kun Jeesus näin laajentaa Jumalan lain vaatimuksen koskemaan, ei vain tekojamme, vaan myös sanojamme ja ajatuksiamme, kukaan meistä ei kykene selviytymään siitä puhtain paperein. 

Tämän sunnuntain aiheeksi on annettu Rakkauden laki.  Mutta eikö tämän evankeliuminkohdan äärellä pitäisi pikemminkin puhua Kovasta laista?  Sillä onhan Jumalan laki tässä terävöitetyssä muodossaan kova ja tinkimätön, sehän kysyy meiltä ihmisiltä suorastaan mahdottomia. Sen vaatimusten äärellä on vain todettava apostoli Paavalin tavoin: ”Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.  Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi.  Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.” 

Kun Jumalan laki vaatimuksillaan ajaa meidät näin umpikujaan, sen päämääränä onkin osoittaa, että omin avuin ja voimin emme koskaan voi selviytyä Jumalan edessä.  Vuorisaarnassaan Jeesus asettaa meidät näin mahdottoman haasteen eteen.  Mutta tuon mahdottoman hän on itse tehnyt meille mahdolliseksi.  Eläessään täällä ihmiseksi tulleena keskellämme hän täytti kaikessa ja koko laajuudessaan Jumalan tahdon.  Ja kuollessaan viattomana ristinpuussa hän teki sen, mihin me emme koskaan kyenneet.  Uhrikuolemallaan Jeesus sovitti meidän puutteemme, pahuutemme ja vajavuutemme.  Kun jäämme uskoen hänen turviinsa, Jumala lukee hyväksemme sen, mitä Kristus on tehnyt puolestamme.  Kaiken takana on armo, jolla tarkoitamme pelkkään Jumalan hyvyyteen perustuvaa, ansaitsematonta rakkautta meitä ihmisiä kohtaan.  Tuota armoa on kutsuttu suosioksi ja lahjaksi.  Armossaan Jumala ei muistele erehdyksiämme, vaan näkee niiden sijasta Poikansa teon meidän puolestamme.  Näin pääsemme Jumalan suosioon.  Mutta samaan aikaan armo on myös lahja.  Se ei jätä vastaanottajaansa ennalleen, vaan vaikuttaa uutta luoden sisimmässämme.   

Sama Jeesus, joka kiristi tuon Jumalan käskyjen vaatimuksen äärimmilleen, tiivisti myös Jumalan lain sisällön yhteen rakkauden käskyyn: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.  Aivan samoin opasti apostoli Paavali Rooman kristittyjä: ”Käskyt ’Älä tee aviorikosta’, ’Älä tapa’, ’Älä varasta’, ’Älä himoitse’, samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: ’Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi’.   Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.  Näin rakkaus toteuttaa koko lain.”  Kovan lain takana vaikuttaa sittenkin rakkaus.  Tuo rakkaus ei ole mitään hempeilyä, vaan se kutsuu meitä ajattelemaan toisen parasta ohi omien itsekkäiden pyyteidemme.  Jos Kristuksen rakkaus pääsee uudistamaan elämäämme, tahdomme jatkaa tuota rakkauden liikettä eteenpäin aivan luonnostaan, kenenkään pakottamatta.  Mutta meissä asuu samaan aikaan myös entinen minämme, vanha ihmisemme.  Tuo vanha ihmisemme ei koskaan tee parannusta, vaan se taistelee kaikin voimin Jumalan rakkauden uudistavaa työtä vastaan.  Siksi ovat totta virrentekijän sanat: ”Vaan vielä on tahtoni talttumaton, se helpoille teillensä lähdössä on.”  Meissä vaikuttavan synnin vallan vuoksi emme useinkaan tee sitä, minkä tiedämme ja tunnustamme oikeaksi.  Siksi tarvitsemme yhä Jumalan lain suuntaviittoja elämämme oppaaksi ja näyttämään sen, missä olemme menneet vikaan. 

Kun kokoonnumme yhteen, jumalanpalvelukseen, tulemme tänne, että voisimme lähteä arkeemme armon uudistamina ja vapauttamina ihmisinä.  Emme käy kirkossa täyttääksemme jotakin kelvollisen kristityn mittaa, vaan sen tähden, että tarvitsemme jatkuvasti kaikista syytöksistä vapauttavaa anteeksiantamuksen evankeliumia.  Kun Jumala saa ensin meitä hoitaa läsnäolollaan, hän lähettää sitten meidät jatkamaan osaksemme tullutta rakkautta eteenpäin.  ”Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten”, kuulemme usein sanottavan kaiken päätökseksi.  Jollakin on tapana lisätä tähän toivotukseen ”ja toinen toisianne”.  Sehän kuulostaa ihan hyvältä ja hienolta.  Eräässä koulutustilaisuudessa luennon pitäjä kuitenkin osoitti tässä piilevän ongelman.  ”Jos sanomme palvelkaa Jumalaa ja toinen toisianne, silloinhan Jumalan ja lähimmäisen palveleminen ovat kaksi eri asiaa.  Silloin tulee väistämättä mieleen, että lähimmäisen palveleminen on jotakin tavallista ja arkista, kun taas Jumalan palveleminen olisi jotakin aivan muuta ja erityisen pyhää.  Kuitenkin palvelemme Jumalaa juuri lähimmäisissämme.” 

Evankeliumissamme Jeesus osoittaa, että Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen kuuluvat erottamattomasti yhteen.  ”Jos olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa.”  Emme voi siis palvella Jumalaa puhtain ja vilpittömin sydämin, jos samaan aikaan teemme vääryyttä lähimmäisillemme.  Siksi Jeesus ohjaa meitä sovintoon  toistemme kanssa.  Kaiken perustana on sovinto, jonka hän on hankkinut omalla uhrillaan ristinpuussa.  Vain sen voimasta me saamme voiman rakastaa, pyytää ja antaa anteeksi. 

Mika Riikonen