25.09.2016
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

25.09.2016

Vanha kirkko

 

Päivän evankeliumissa Jeesukselta tivataan lain suurinta käskyä.  Kysymyksen taustalla on juutalaisten oppineiden luoma 613 käskyn ja kiellon viidakko: varsinaisten lain painavien käskyjen lisäksi siihen luettiin suuri joukko heidän kehittämiään lisäkäskyjä.  Siksi ei ole mikään ihme, että tämän kaiken keskellä kaivattiin Jumalan tahdon tiivistävää, pelkistävää ja koossapitävää ydintä.  Mooses oli saanut laintaulut Jumalalta ja niiden sisältöä oli juurrutettu kansan sydämiin.  Tästä syystä käskyjä tuli mietiskellä yhä uudestaan.  Jotta niitä ei voisi väistää kukaan, käskyjen luettelo tuli sitoa, kuten VT:n tekstissä kuulimme, merkiksi käteen.  Ne tuli pitää tunnuksena otsalla, kirjoittaa kodin ovenpieleen ja kaupungin porttiin.  Siis toimittiin vähän samalla tavalla kuin nykyisin innokkaat fanit maalaavat joukkueensa tunnuksen kasvoihinsa.  Kuljitpa minne tahansa, kaikkialla kohtasit nuo käskyt.  Omalla tavallamme me kristittyinä olemme jatkaneet tätä perinnettä.  Kymmenen käskyä selityksineen saivat keskeisen sijan Lutherin Vähä-Katekismuksessa, uskomme alkeiskirjassa.  Ne ovat yhä edelleen säilyneet rippikoululaisten pakollisten ulkoläksyjen joukossa. 

Vastatessaan kysyjälle Jeesus ei kuitenkaan käynyt poimimaan yhtä noiden kymmenen joukosta ja asettamaan sitä toisten edelle.  Hän ilmaisi molempien laintaulujen koko sisällön tiivistelmällä, jota me kutsumme rakkauden kaksoiskäskyksi.  Jumala odottaa meidän rakastavan häntä koko sydämestämme, sielustamme ja mielestämme ja lähimmäistä niin kuin itseämme.  Matteus kertoo, että lainopettajan tavoitteena oli panna Jeesus koetukselle.  Toisin kuitenkin kävi.  Vastauksen saatuaan fariseukset eivät enää uskaltaneet kysyä Jeesukselta mitään.  Oli eri asia tietää, mitä rakkauden kaksoiskäsky vaatii, ja eri asia oli toimia tuon tiedon varassa. 

Mekin kyllä tiedostamme tuon kaksoiskäskyn vaativuuden.  Sen jälkimmäinen puoli, lähimmäisen rakastaminen ehkä tuntuu meistä jotenkin inhimillisemmältä ja kouriintuntuvammalta.  Tuon käskyn äärellä kuulee joskus sanottavan, että ensin on rakastettava itseä, jotta voisi rakastaa myös lähimmäisiä.  Mutta käskyn tähtäyspiste on toinen: se vaatii asettamaan lähimmäisen etusijalle sekä kiinnostumaan hänen tarpeistaan ja hyvinvoinnistaan.  Käsky estää meitä laittamasta omaa etuamme toisen edun edelle.  Se ohjaa unohtamaan itsemme ja ajattelemaan lähimmäistämme.  Se on meille kovin vaikeaa, sillä tahtomme on luonnostaan itsekäs.  On sitten kyse taloudesta, kunniasta tai menestyksestä, omasta edusta luopuminen raastaa mieltämme.  On tuskallista niellä tappioita ja suostua siihen, että on väistyttävä toisen tieltä. 

Jos rakkauden käskyn jälkimmäinen puoli on jo haastava tehtävä, niin Jumalan rakastaminen on sitäkin vaikeampaa.  Käsky on hyvin kokonaisvaltainen: siinä vaaditaan kaiken pistämistä peliin.  Puoli sydäntäkin olisi jo paljon, mutta käsky vaatii ihmisen kaikki kyvyt ja voimat sekä viisauden ja tahdon.  Se vaatii asettamaan Jumalan elämän keskipisteeksi ja luottamaan hänen hyvyyteensä.  Kuinka ihminen voi kyetä tuollaiseen rakkauteen?  Käskyn täyttäminen on koetuksella erityisesti silloin, kun Jumala antaa meidän kulkea elämän varjopuolella, lähettää luoksemme sairauksia, vastoinkäymisiä ja menetyksiä.  Silloin Jumalan hyvyys peittyy hänen ankaruutensa taakse.  On vaikea rakastaa yli kaiken Jumalaa, joka sallii elämän haavoittaa meitä tai ottaa pois sellaista, mikä on tehnyt elämästämme onnellisen ja rikkaan. 

Nuoren seurakunnan veisussa laulettiin aikanaan Jaakko Haavion sanoin: ”Oi Herra, tätä rukoilen, mä muuttuako voisin?  On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin.”  Mutta vuosikymmenienkään harjaantuminen ei näytä tuovan tässä suhteessa muutosta.  Rakkauden kaksoiskäsky jää meiltä tavoittamattomaksi ihanteeksi.  Jeesus ei kuitenkaan tullut maailmaan vain kertomaan rakkauden vaativuudesta.  Hän osoitti rakkautta loppuun saakka uhratessaan itsensä meidän puolestamme.  Ristinkuolemassa tuli näkyi Jumalan erityinen rakkaus, jota meidän on vaikea käsittää: Hän oli valmis uhraamaan oman Poikansa maailman syntien sovittamiseksi. Jeesuksen teoissa tulee ilmi, miten Jumalan rakkaus eroaa ihmisen rakkaudesta.  Tuo taivaallinen rakkaus kohdistuu huonoon, epäonnistuneeseen; siihen, mikä ei ole mitään.  Jumala ei vaadi mitään itselleen, vaan antaa armonsa sille, joka hädässään kääntyy hänen puoleensa.  Jumalan rakkaus tulee ihmiselle yllätyksenä.  Kun tunnemme itsemme epäonnistuneiksi ja huonoiksi, ajattelemme, ettei kukaan välitä tällaisesta.  Mutta juuri tällaisina olemme Jumalan rakastamia, vaikka muut kulkisivat ohitse.  Olemme tottuneet, että elämässä kaikki olisi ansaittava jotenkin eikä mitään saa ilmaiseksi.  Siksi Jumalan rakkaus yllättää, kun se ei kysy vastalahjaa.  Jos tuo rakkaus pääsee vaikuttamaan meissä, se ei koskaan jätä kylmäksi.  Vain sen lämmöstä mekin saatamme jatkaa rakkautta eteenpäin, tosin aina vajavaisesti ja rajallisesti. 

Valitettavasti sana rakkaus on muuttunut usein kovin makeaksi, hempeäksi ja tunteelliseksi.  Ennen kaikkea ruusunpunainen rakkaus jättää syrjään kärsimyksen tummia ulottuvuuksia, jotka myös kuuluvat rakkauteen.  Tänään kysymme, voiko esimerkiksi varusmies ase kädessä olla rakkauden palveluksessa tai reservinupseeri, joka valmistautuu maamme puolustamiseen?  Jeesus sanoi ennen kuolemaansa: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.”  Äärimmäisessä tilanteessa se voi olla myös meidän tiemme.  Sotilas on valmis asettamaan oman henkensä alttiiksi toisten puolesta.  Siksi maanpuolustuskin perustuu lähimmäisen rakastamiseen.  Viime sotiemme kokemukset osoittavat hyvin, että määrätietoinen puolustautuminen voi pelastaa vielä suuremmalta onnettomuudelta ja inhimilliseltä kärsimykseltä. 

Rakkaus ei siis ole vain tunnetta, se on myös tekoja ja toimintaa.  Se kulkee kylläkin rinnan anteeksiantamisen kanssa, mutta se ei ole rajatonta sallivuutta tai vääryyden painamista muitta mutkitta villaisella.  Jumala kutsuu meitä yhdessä hänen kanssaan puolustamaan elämää ja noudattamaan hänen tahtoaan.  Hänen käskynsä ovat meille elämän oma laki.  Siksi käskyjen noudattaminen on Jumalan ja lähimmäisen rakastamista.  Vaikka tässä ajassa on muodikasta puhua rakkaudesta, tuo muodikkuus ei yllä kymmeneen käskyyn.  Tavallisempaa on laatia omat säännöt ja elää oman päänsä mukaan.  Tätä vapautta pitäisi sitten muidenkin suvaita ja rakastaa. Oma aikamme suorastaan huutaa erilaista pahoinvointia, joka on seurausta rajattomuudesta.  Vastuu itsestä ja elämän valinnoista halutaan siirtää yhteiskunnalle. 

Hyvät sanankuulijat!  Rakkauden käskyssä riittää meillä opeteltavaa koko elämäksemme.  Mutta vaikka emme olekaan vielä valmiita, on tärkeää, että olemme kuitenkin oikealla tiellä.  Tälle uskon ja rakkauden tielle Jeesus tänään meitä kutsuu.  Tämän tien kulkijoita yhdistää yhteinen usko.  Ja sen me nyt yhdessä nousemme tunnustamaan.

 

Mika Riikonen