16.10.2016
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

16.10.2016

Oletko Sinä, kuulijani, äiti tai isä, joskus valvonut sairastavan lapsen vuoteen äärellä?  Jos olet, silloin tiedät, miltä tuntuu, kun sisimmän täyttää levottomuus, pelko ja avuttomuus.  Suomessa lapsikuolleisuus on nykyisin maailman pienimpiä.  Näin ei kuitenkaan ole aina ollut.  Vanhoja kirkonkirjoja selatessa huomaa, että puolitoista vuosisataa taaksepäin mentäessä poisnukkuneiden enemmistö on voinut olla pieniä lapsia.  Myös tutun iltarukouksemme pyyntö ”jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi” kumpuaa tältä taustalta.  Lapsen kuolema on suurimpia järkytyksiä, joita täällä voimme ylipäänsä kohdata.  Se saa vakiintuneen elämän pois raiteiltaan pitkäksi aikaa ja johtaa usein myös maailmankatsomukselliseen kriisiin.  Monet kokevat silloin, että Jumalan ja heidän välilleen on syntynyt mittaamaton etäisyys.  Tai onko mitään Jumalaa ylipäänsä, kun hän ei näytä kuulevan avunpyyntöjämme?  Eräs kollegani oli eläkkeelle siirtymisensä aikoihin saatellut hautaan aikuisen poikansa.  ”Nyt vasta tiedän, mitä suru on”, hän kertoi lehtihaastattelussa.  On myös arveltu, että esikoistyttären kuolema ja siihen liittyvä uskonkriisi johtivat aikanaan Otto Wille Kuusisen ajattelun murrokseen ja siten vastaanottavaiseksi marxismi-leninismin aatteelle. 

Äärimmäinen hätä voi kuitenkin johtaa meitä myös lähemmäksi Jumalaa.  ”Koskaan muulloin en ole elänyt niin lähellä Jumalaa, kun sen vuoden aikana, jolloin vaikeasti sairaana syntynyt lapseni kamppaili elämästään ennen kuolemaansa”, kertoi eräs ystäväni kokemastaan.  Usko ja luottamus Jumalaan syntyvät usein vasta silloin, kun kaikki inhimillinen toivo on jo menetetty.  Näin tapahtuu myös päivän evankeliumissa.  Kuninkaan virkamiehen, ilmeisesti Herodes Antipaksen palveluksessa toimineen miehen poika oli vakavasti sairaana.  Taudin laatua emme tarkemmin saa kuulla, mutta hänellä sanottiin olleen korkea kuume.  Sananmukaisesti lapsi oli tulikuuma, niin heikentynyt ja voimaton, että hänen pelättiin kuolevan.  Infektiot, jotka nykyisin ovat helposti hoidettavissa antibioottien tai muiden lääkkeiden avulla, johtivat tuohon aikaan monesti kuolemaan.  Kuninkaan virkamiehellä oli niin suuri ahdistus, että hän tuli 30 kilometrin matkan Kapernaumista Kaanaan, jossa oli kuullut Jeesuksen olevan.   Hätä oli niin kova, että korkea-arvoisen kuninkaan virkamiehen oli nöyrryttävä tulemaan rakennusmiehen, itseoppineen kiertelevän opettajan luo.   

Lapsen sairaus sattui isään kipeästi.  Varmasti hän olisi maksanut mitä tahansa saadakseen pojan terveeksi.  Hän oli joutunut huomaamaan, että elämän jatkuminen ei ollut ihmisen vallassa.  Ja niin hän tuli Jeesuksen luokse ja pyysi häntä mukaansa parantamaan kuolemaisillaan olevan pojan.

Jeesuksen vastaus isälle kuulostaa kovalta: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.”  Torjuvat sanat eivät kuitenkaan saaneet miestä lannistumaan.  Hädässään hän ei antanut periksi, vaan vaati: ”Herra tule, ennen kuin poikani kuolee.”  Ja niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene kotiisi, poikasi elää.”  Vapahtaja ei toiminut isän odotusten mukaan, ei lähtenyt hänen matkaansa asettamaan kättään sairaan lapsen päälle.  Silti Jeesuksen lupaus rauhoitti hätääntyneen isän.  Hän uskalsi palata kotiinsa, ja jo matkalla iloisen viestin tuojat tulivat häntä vastaan.  Poika oli toipumassa.  Parantumisen ihme vaikutti, ei ainoastaan isään, vaan koko hänen taloutensa jäseniin: nyt he uskoivat Jeesukseen. 

Näin evankeliumimme johtaa meidät uskonpuhdistuksen perinnön keskukseen.  Kuninkaan virkamies on meille esikuvana kahdessa uskomme ydinasiassa.  Ensiksi siinä, kenen puoleen meidän on hädässämme käännyttävä.  Kun joudumme ahdinkoon, kun vaikeudet saartavat, kun ajaudumme umpikujaan, saamme turvautua elävään ja keskellämme vaikuttavaan Vapahtajaamme.  Keskittyminen Kristukseen on luterilaisen uskomme tunnuspiirteitä.  Lutherin mukaan todellisen kirkon ensimmäinen tuntomerkki on elävä evankeliumin julistus.  Todellinen seurakunta on siellä, missä julistetaan vapaaksi tekevää evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, kaikkien syntisten ystävästä, sielujemme paimenesta ja kuoleman voittajasta.  Hänessä Jumala tuli lähelle meitä tavallisia ihmisiä; meitä, jotka unelmoimme hyvästä elämästä, mutta myös horjahtelemme uskossa ja kompastelemme elämän vaelluksessa.  Nykyisin tosin usko pyritään leimaamaan ahdistavaksi ja rajoittavaksi.  Tosiasiassa Kristus kuitenkin vapauttaa ihmistä sitovista kahleista ja tekee mahdolliseksi elämisen arvoisen elämän. 

Toiseksi kuninkaan virkamies on meille esikuvana siitä, että hän uskoi Jeesuksen sanan.  Mies lähti kotiinsa Jeesuksen sanan varassa, tietämättä vielä, että poika varmasti olisi parantunut.  Toisin sanoen: hän uskoi näkemättä.  Usko on riippumista kiinni Jumalan sanassa.  Tuossa sanassaan hän tahtoo puhutella, lohduttaa, rohkaista ja opastaa meitä eteenpäin.  Ennen kaikkea Jumala tahtoo sanassaan kirkastaa meille sen, kuinka paljon hän on meitä rakastanut.  Sanassa meidän eteemme tuodaan ristiinnaulittu Kristus – meidän puolestamme kärsinyt ja kuollut.  Jumalan sana ei ole vain pelkkiä sanoja, sellaisia, joita tämä maailma on tulvillaan.  Se on aina vaikuttavaa sanaa.  Evankeliumistamme näemme, että Jeesuksen lausuessa parantavan sanansa sen lupaus toteutui; tuo sana sai aikaan sen, mitä varten se lähetettiin.  Yhä edelleen Raamattuumme ihmiskäsin taltioitunut ja ihmisen muotoiseksi pukeutunut, ihmisten vajavaisesti jakama sana Pyhän Hengen voimalla kantaa Kristuksen luoksemme. 

Luterilaiset uskonpuhdistajat eivät halunneet hajottaa kirkkoa, vaan uudistaa sitä palaamalla Kristuksen yksinkertaiseen evankeliumiin.  He eivät halunneet perustaa uutta kristinuskoa tai edes sen uusia tulkintoja.  Uudistusta tarkoittava sana ”reformi” palautuu latinan sanaan ”reformaatio”, mikä merkitsee muotoilemista.  Se on jonkin palauttamista entiseen muotoonsa tai aidon normin mukaiseksi.  Oikeastaan reformi tarkoittaa uudistuksena vanhan palauttamista ennalleen.  Reformaatio ei ole uuden kirkon luomista, vaan oikean kirkon löytämistä uudelleen.  Juuri sellaista uudistamista kirkkomme tarvitsee.  Koska Kristuksen evankeliumi voi löytyä aitona ja väärentämättömänä vain pyhistä kirjoituksista, uskonpuhdistajat halusivat palata myös Raamattuun.  Juuri siksi luterilaisuus oli ja on Raamattu-liike.   

Siellä, missä Jumalan sana saa vaikuttaa, tapahtuu myös suurempia tai pienempiä ihmeitä.  Niistäkin usko voi vahvistua, mutta ihmeiden vaatimisen varaan emme uskoamme voi rakentaa.  ”Mene kotiisi.  Poikasi elää”, näillä sanoilla Jeesus lähetti kuninkaan virkamiehen matkaan.  Meillekin Jumala on antanut kodin, läheisiä ja ystäviä.  Huomaammeko, millaisen lahjan ja tehtävän heissä olemme saaneet?  Kun he vielä ovat luonamme ja elävinä keskellämme, nyt on aika pitää huolta ja rakastaa heitä.

 

Mika Riikonen