4.12.2016
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

4.12.2016

LÄHTÖVALMIUS JA TOIMINTAVALMIUS

04.12.2016 Virtasalmen ja Jäppilän kirkko

 Vuosi vuodelta talven tulo yllättää meidät.  Vaikka säätiedotuksessa olisikin luvattu elohopean laskevan yön aikana miinukselle, silti aamuinen näky maan verhoutumisesta valkoiseen vaippaan tulee monelle aivan odottamatta.  Näin heidän on lähdettävä työmatkalleen vähäisellä vaatetuksella ja kesärenkain varustetulla ajoneuvolla.  Ensimmäisen adventtisunnuntain riemullisesta juhlatunnelmasta tämä sunnuntai johdattaa meidät vakavien näköalojen äärelle.  Evankeliumimme valmistaa meitä, kuten pari viikkoa sitten, kirkkovuoden lopulla, Herramme toiseen tulemiseen.  Jeesus puhuu saapumisensa yllättävyydestä ja vertaa itseään häistä kotiinsa palaavaan isäntään.  Koska juhlat saattoivat kestää yömyöhään, palvelijoiden oli varauduttava pitkään odotukseen.  Vaikka olo kävikin yön pimeydessä raukeaksi, nukahtamiseen ei ollut varaa. 

Nämä kuvat valvomisesta liittyivät Jeesuksen opetuslasten tajunnassa vahvasti heille tuttuun kertomukseen Israelin kansan lähdöstä Egyptistä.  Toisen Mooseksenkirjan luvussa 12. kerrotaan näet siitä yöstä, jolloin israelilaisten tuli valvoa.  Lähtö kohti luvattua maata tulisi tapahtumaan millä hetkellä hyvänsä.  Israelin kansa oli ollut Egyptin orjuudessa jo 430 vuotta, ja olot olivat koko ajan vaikeutuneet.  Kansan ahdistus oli pahentunut ja sorto lisääntynyt.  Jumala oli antanut tarkat ohjeet siitä, kuinka lähdön hetkeen tulisi varautua.  Jokaisen perhekunnan  tuli teurastaa karitsa iltahämärissä.  Nyt Uuden liiton kansana ymmärrämme, että tuo karitsa oli esikuva Jeesuksesta Kristuksesta, hänestä, joka kantoi koko maailman synnit.  Erityisen selvästi tämä karitsan pelastava merkitys tuli näkyviin siinä, että sen verta piti sivellä oven pieliin.  Silloin Jumalan lähettämä surmanenkeli kulkisi niiden talojen ohi, joissa on veren merkki. Näin tuo esikuva Israelin kansan lähdöstä kertoo meille synnin ja kuoleman voittamisesta.  Kun meidän kotimme ja elämämme on Karitsan veren suojassa, Pahan voimilla ei ole mitään valtaa puuttua meihin.

Jokainen ehtoollisenviettomme merkitsee meille Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuutta.  Aina kun nautimme Kristuksen ruumiin ja veren, saamme vakuutuksen siitä, että tuo veri on meidän suojamme syntiä, kuolemaa ja pahan valtaa vastaan.  Karitsaa ei tuona lähtöyönä vain teurastettu, se myös syötiin.  Pysyäkseen valveilla ja jaksaakseen edessään olevalla matkalla kansa tarvitsi ravintoa.  Ilman ehtoollisen lahjaa mekin helposti väsyisimme ja lannistuisimme odottaessamme Herramme paluuta.  Apostoli Paavali muistuttaakin: ”Niin usein, kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti, kun hän tulee.” 

Israelilaisia oli vielä ohjeistettu, että syödessään karitsaa heillä tuli olla viitta vyötettynä, kengät jalassaan ja sauva kädessään.  Samoinhan Jeesuskin äsken sanoi: ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa.”  Vaatteiden vyöttäminen oli palvelijalle välttämätöntä, muutoin pitkän viitan liepeisiin voisi sotkeutua, ja työnteko kävisi mahdottomaksi.  Palavaan lamppuun taas sisältyi viesti valveilla olosta.  Öljyä oli oltava riittävästi ja lampun sydän säilytettävä puhtaana.  Näin Jeesuksen vertaus puhuu meille yhtäaikaisesti kahdenlaisesta valmiudesta.  Kristuksen omina meidän tulisi olla valmiita sekä lähtöön että toimintaan.  Tässä meille annetaan todellisen valvovan kristillisyyden malli.  Kristittyinä meidän on oltava samalla kertaa kädet täynnä työtä sekä valmiina odottamattomiin käänteisiin.  Jeesus itse tuli kerran luoksemme, ei palveltavaksi, vaan palvelemaan.  Meille hän sanoi, ettei opetuslapsi voi olla Mestariaan suurempi.  Joskus Kristuksen tulemisen odotus on kuitenkin johtanut passiiviseen ja poisvetäytyvään elämäntapaan.  Näin kävi jo Tessalonikan alkuseurakunnassa.  Paavalin oli nuhdeltava arkisen elämän velvollisuutensa laiminlyöviä: ”Olemme nimittäin kuulleet, että jotkut teidän joukostanne elävät kurittomasti eivätkä tee työtä, vaan touhuavat joutavia.  Sellaisia me käskemme ja kehotamme Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä rauhoittumaan ja ansaitsemaan itse leipänsä.”  Herramme tuleminen on tarkoitettu motivoimaan meitä työhön hänen valtakuntansa sanoman saattamiseksi kaikkien ulottuville.  Koska kirkkauden kuningas kerran saapuu, saamme rohkeasti nyt kutsua toisia liittymään tuon Voittajan puolelle. 

Vapahtajamme sanoi kuitenkin: ”Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä.”  Kristuksen saapuessa lähetyksen ja palvelun aika on päättynyt, mutta jo sitä ennen meidän kunkin oma rajallinen aikamme voi olla lopussa.  Siksi tarvitsemme pimeyteen valoa antavaa, palavaa lamppua.  Tuo valo ei ole mikään muu kuin Jumalan sana.  ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani”, luemme psalmista.  Lampun palavana pitäminen vaati Jeesuksen päivinä vaivannäköä, siihen piti lisätä öljyä, kohentaa liekkiä, korjata sydäntä ja vaalia tulta, ettei se sammu tuulessa ja tuiskussa.  Vaikka uskossamme kaikki on lopulta lahjaa, meidän on myös nähtävä vaivaa pysyäksemme Sanassa.  Ilman sitä meidän lamppumme sammuu. 

Vertauksemme isäntä palaa siis yllättäen, mutta yllätyksellistä on myös hänen toimintansa.  Onhan ennen kuulumatonta, että isäntä vyöttäytyy, kutsuu palvelijansa pöytään ja ryhtyy itse tarjoilemaan heille.  Tällainen osien vaihtaminen oli ainutlaatuista tuon ajan yhteiskunnassa, ja yhä edelleenkin se olisi aivan odottamatonta.  Mutta vertauksen isäntä onkin Kristus, jonka valtakunnan perustuslakina on kokonaan meistä riippumaton armo.  Kun Jumala vanhurskauttaa syntisen eli hyväksyy hänet yhteyteensä Kristuksen tähden, juuri tämä on yllättävää osien vaihtamista, autuasta vaihtokauppaa, jossa Jumalan Poika ottaa kannettavaksemme meidän syntimme ja me saamme häneltä täydellisen pyhyyden.  Tämä isäntä ei vain palaa häistä, vaan vie myös omansa häihin: taivaalliseen, ikuisesti kestävään ilojuhlaan.  Mutta jo nyt hän ottaa ikään kuin ennakkoa palvellessaan meitä Sanassaan ja ehtoollisen sakramentissa.  Jumalan teot ja lahjat käyvät aina yli ymmärryksemme.  Koko evankeliumi on suurta yllätystä, kun ”hän, joka oli rikas, tuli meidän tähtemme köyhäksi, että me hänen köyhyydestään rikastuisimme.” 

Israelin kansan Egyptistä lähdöstä kerrotaan vielä: ”Juuri sinä päivänä, kun 430 vuotta oli kulunut, koko Herran oma joukko lähti Egyptistä. Sinä yönä Herra valvoi viedäkseen heidät pois Egyptin maasta.”  Näin saamme uskoa Jumalan toimivan myös tässä ajassa, meille annetussa armonajassa.  Täsmälleen silloin, kun Jumalan aikataulu täyttyy, Kristus saapuu kunniassaan.  Jumalan ajanmittarit ovat vain meidän ymmärrykseemme nähden toisenlaista suuruusluokkaa: hänelle tuhat vuotta on kuin yksi päivä.  Hän, joka kutsuu meitä valvomaan, valvoo myös itse, viimeisessäkin yössä.  Siksi saamme rukoilla virrentekijän tavoin: ”Ja valvo itse, oi Kristus meissä.  Sanasi ainoa lamppu on.  Maailman halki sen loiste kantaa, varmuutta aamun ja auringon.”  Herra valvoo, vaikka meitä niin usein väsyttää.  Ja hän vie hyvän työnsä päätökseen myös meidän kohdallamme.

Mika Riikonen