29.1.2017
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

29.1.2017

Radiojumalanpalvelus Vanhassa kirkossa

 

Nousemme kuulemaan tämän pyhäpäivän toisen vuosikerran evankeliumia Matteuksen luvusta 14.:

Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”
Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”

”Älä tuijota vastaantulevien valoja, vaan suuntaa katseesi kohti oman kaistasi reunaa.” Näin autokoulussa neuvottiin pimeällä ajamisesta. Vastaantulevan liikenteen katsominen saisi äkkiä silmäni häikäistymään, niin että ajoneuvon hallinta olisi vaarassa. Monia asioita emme voi tehdä kaiken muun sivussa, ikään kuin toisella kädellä. Jos haluan osua pesäpalloon, minun on seurattava syötetyn pallon liikettä. Myös laulamisessa tärkeä osuus on fokuksen säilyttämisellä. Mikäli äänen fokus hajoaa, esitys ei vastaa odotuksia. Päivän evankeliumissa on myös kysymys fokuksen, uskomme kiintopisteen säilyttämisestä. Jeesus antaa siinä opetuslapsilleen havainnollista opetusta, mihin heidän on uskonsa on suuntauduttava. Uskon perustavin tukipiste on luottamuksessa. Mutta jos luottamuksemme hajoaa monelle eri taholle, emme luota oikeastaan keneenkään tai mihinkään.

Tätä luottamusta koetellaan varsinkin elämämme kriiseissä. Jeesuksen opetuslasten kohdalla testiksi osoittautui yöllinen matka myrskyävällä Gennesaretinjärvellä. Tuohon hätään he eivät kuitenkaan ajautuneet oman päätöksensä tietä, ei tottelemattomuuden vuoksi. Jeesus käski heitä nousemaan veneeseen ja menemään vastarannalle edeltä käsin. Jumala ei näin jätä omiaan suojaiseen turvasatamaan, vaan ajaa heidät liikkeelle. Hän ei lupaa riskitöntä ja etukäteen varmistettua elämää. Matkaan on käytävä, vaikka sen kuluessa joutuisimmekin myrskyn kouriin, ylivoimaisilta tuntuviin vaikeuksiin ja äärimmäiseen hätään.

Veneen ponnistellessa vastatuuleen Jeesus ei silti ollut kaukana hätääntyneistä ystävistään. Näköalapaikaltaan, vuorelta hän tahtoi itse tulla heidän luokseen myrskyn keskelle. Vettä myöten saapuvaa Mestariaan opetuslapset eivät kuitenkaan osanneet heti tunnistaa. Oudon hahmon näkeminen järven aalloilla saattoi heidät alkukantaisten pelkojen valtaan. Elämämme myrskyissä, menetysten, sairauden ja luopumisen kivuissa sekä kuoleman läheisyydessä mekin kohtaamme oudon Jeesuksen. Emme aina kuule sitä hyvän Paimenen ääntä, jonka aiemmin olimme tottuneet tuomaan lohdutusta ja turvallisuutta elämäämme. Vapahtaja, jonka luulimme jo tuntevamme läpikotaisin, tuntuukin kokonaan vieraalta. Monien kilvoittelijoiden kokemus on, että Jeesusta seuratessamme hän johtaa meidät myös pimeyteen. Tuossa pimeydessä, heikkoudessa ja häpeässä Kristus on kuitenkin jo läsnä ja odottaa, vaikka ihmisen kokemuksen tasolla hän tuntuukin olevan poissa ja hylänneen meidät. Martti Luther kutsui tätä Jumalan vieraaksi työksi. Jumalan omaa työtä on auttaa, pelastaa ja armahtaa meidät heikot ja avuttomat syntiset. Mutta voidakseen tehdä oman varsinaisen työnsä hänen on ensin nöyryytettävä ja tyhjennettävä meidät väärästä itseluottamuksesta.

Jeesus rauhoittaa hätääntyneet mielet sanallaan: ”Minä tässä olen.” Tuo lause ei merkinnyt vain tuntemattoman muuttumista tutuksi. Siinä on suora viittaus Vanhan Testamentin Jumalan-nimeen. Kun Mooses kohdattuaan palavassa pensaassa elävän ja pyhän Jumalan vaati kansalleen kerrottavaksi hänen nimeään, hän sai kuulla vastauksen: ”Minä olen se, joka olen.” Tuossa vastauksessa yhdistyvät Jumalan nimi ja olemista tarkoittava verbi. Hän, joka saattaa kaiken olemaan, on ainoa itsessään oleva. Jumala ei tarvitse olemiselleen alkusyytä, sillä hän antaa elämän ja olemisen kaikelle, mitä on olemassa. Näin ilmaisee olevansa Jumalan ainosyntyinen Poika, Isänsä kaikkivaltiudesta osallinen. Hän hallitsee kaikkea maailmassamme pienimpien hiukkasten värähtelystä planeettojen liikkeisiin. Hänen vallassaan ovat myös meille hallitsemattomat voimat, näkyvät ja näkymättömät.

Varmistuakseen, että vieras hahmo sittenkin oli hänen oma Mestarinsa, Pietari tahtoi puolestaan asettaa Jeesuksen kokeeseen. Jos kyseessä todella on kaikkivaltias Herra, toki hänen voimansa silloin riittäisi kantamaan myös horjuvaa opetuslasta aaltojen päällä. Kuten niin monta kertaa aiemminkin, Pietari on valmis heti suin päin ensimmäisenä heittäytymään uskon hyppyyn. Lähes leikkimielellä Jeesus silloin käskee: ”Tule!” Tunnistatko sinä Pietarissa itsesi? Jumala kyllä tuntee ja näkee meidänkin heikkoutemme, hän tietää jo ennalta meidän kohtuuttomat aikeemme ja katteettomat puheemme. Mutta hänellä on varaa antaa meidän kokeilla rajojamme, ryhtyä uhkarohkeisiinkin yrityksiin, vaikka niiden hintana olisi putoaminen syviin vesiin.

Katsoessaan kohti Mestariaan Pietari saattoi tuntea veden kantavan häntä. Mutta kun hän suuntasi silmänsä pois Jeesuksesta ja katsoi ympärilleen, myrskyävän järven aaltoihin, mies alkoi heti vajota. Kun Pietari menetti uskonsa kiintopisteen, hän oli oman itsensä varassa, heikkona ja avuttomana ihmiselle ylivoimaisten vaarojen keskellä. Pietarin kokemus tuntuu ainakin itsestäni kovin tutulta. En jaksa luottaa kaikkivaltiaan Jumalan voimiin, vaan koetan samaan aikaan varmistaa turvallisuuteni oman viisauteni varassa. Näin tehdessäni uskoni kiintopiste kuitenkin hajoaa ja luottamukseni häviää. Tunnetko sinä joutuneesi myrskyn silmään? Vaikka elämämme meri tänään näyttäisikin tyyneltä, niin odottamatta tuuli saattaa yltyä myrskylukemiin. Maailmamme taivaalle on noussut uhkaavan tummia pilviä, emmekä voi taata varjeltuvamme rajuilman puhkeamiselta omana aikanamme. On myös mahdollista, että oman elämämme purjehduksella ajaudumme myrskyn kouriin. Työttömyys tai loppuun palaminen, epäonnistumiset, sairaudet, suru ja yksin jääminen eivät kysy lupaa tullessaan luoksemme. Kerran edessämme on se viimeinen kamppailu, josta vanhassa hengellisessä laulussa sanottiin: ”kun kuoleman aallokko lyö yli väsyneen matkaajan purren”. Minkä tai kenen varaan silloin voimme jäädä?

Jeesus kyllä tietää, millaista tekoa Pietari ja me olemme, mutta silti hän ei hylkää aaltojen alle joutunutta hukkumaan. Kun itsevarmuudestaan riisuttu opetuslapsi huusi hädässään, Jeesus heti ojensi kätensä ja tarttui häneen. Elämämme myrskyissä emme voi pelastua oman uskomme rohkeuden, voiman tai määrän varassa. Hätään joutuessamme apua ei ole suuresta uskosta, vaan suuresta Jumalasta. Jeesuksen puoleen voimme kääntyä heikolla ja horjuvallakin uskolla, onhan hän luvannut, ettei hän aja luokseen tulevaa pois. Elämän monenlaisissa kamppailuissa voimme kestää vain suunnatessamme sisäiset silmämme ”uskon alkajaan ja täyttäjään”, Jeesukseen Kristukseen.

Opetuslasten kokemus syvään ahdinkoon joutumisesta ja siinä koetusta ihmeellisestä avusta sai heidät polvistuen tunnustamaan Jeesuksen suuruuden. Mekin saamme nyt liittyä heihin, kun tunnustamme yhteen ääneen uskomme:

Minä uskon Jumalaan,

Isään, Kaikkivaltiaaseen,

taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,

Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,

joka sikisi Pyhästä Hengestä,

syntyi neitsyt Mariasta,

kärsi Pontius Pilatuksen aikana,

ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,

astui alas tuonelaan,

nousi kolmantena päivänä kuolleista,

astui ylös taivaisiin,

istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella

ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,

pyhän yhteisen seurakunnan,

pyhäin yhteyden,

syntien anteeksiantamisen,

ruumiin ylösnousemisen

ja iankaikkisen elämän.

 

 

Mika Riikonen