Surusta ja kriisistä voi selviytyä

Ihmismieltä voivat järkyttää monenlaiset yllättävät tapahtumat: läheisen menehtyminen, oma tai läheisen loukkaantuminen, sairastuminen, vammautuminen, työttömäksi jääminen tai rikoksen uhriksi joutuminen.

Tukea vaikeaan tilanteeseen voi saada seurakuntamme diakoniatyötekijöiltä tai papeilta. Seurakunnan työntekijät tukevat vaikeuksien keskellä olevaa sekä käytännöllisten asioiden hoidossa että henkisessä selviämisessä. Keskustelut ovat luottamuksellisia. 

Pieksämäen seurakunta järjestää sururyhmiä keväisin ja syksyisin. Sururyhmä on vertaistukeen perustuva pienryhmä läheisensä menettäneille. Ryhmässä jokaisella on mahdollisuus kertoa omasta surustaan ja käydä läpi toisten kanssa keskustellen niitä ajatuksia ja tunteita, joita läheisen kuolema on aiheuttanut. Ryhmä kokoontuu noin kuusi kertaa viikon tai kahden viikon välein eri teemojen äärellä. Keskustelu ryhmässä on luottamuksellista.

Suruun liittyviä tunteita ja ajatuksia voi käydä läpi myös kahden kesken diakoniatyöntekijän tai papin kanssa.

Lohtuhuivi tuo lämpöä ja lohtua puolisonsa menettäneelle. Neulekahvilassa neulotaan yhdessä lohtuhuiveja leskeksi jääneille sekä muita neuleita diakoniatyön kautta jaettavaksi. Lohtuhuiveja voi neuloa myös kotoa käsin ja toimittaa valmiit huivit Uudelle kirkolle. Neulekahvila on kaikille avoin.

Lisätietoja: Hanna Kytölä.

Kirkon keskusteluapu Linkki avautuu uudessa välilehdessäon sinua varten, kun kaipaat henkistä tai hengellistä tukea. Päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia koulutettuja vapaaehtoisia ja kirkon työntekijöitä. Palvelu on valtakunnallinen, ja yhteydenottoihin vastataan eri puolilta Suomea. 

Palveleva Puhelin

0400 221 180

Avoinna joka ilta klo 18-24. 

Ota rohkeasti yhteyttä - älä jää yksin. 

Enkeli