Risti otsassani

 

En tiedä, olitko kenties paastonajan alkaessa tuhkakeskiviikkona messussa, jossa saadaan otsaan tuhkalla piirretty risti katumuksen ja paastoamisen merkkinä. Minä en harmikseni päässyt osallistumaan, koska kevättalven flunssa oli kaatanut minut pakolliseen lepoon. Ajattelin hetken mielessäni, että kuinka nyt voin täydesti elää paastonajan, kun se alkoi mielestäni tällä tavoin kohdaltani epätäydellisesti.

 

Sitten kuitenkin havahduin: tällä tavoinko ajattelenkin paastonajan suoritukseksi vaikka paastonaika sen sijaan on lahja. Ei sitä voi täydellisesti tai epätäydellisesti suorittaa. Vaan se on meille annettu erityinen aika, jolloin saamme hiljentyä tarkastelemaan omaa elämäämme Jumalan kasvojen edessä. Se on meitä varten, että Jumala saisi muistuttaa meitä kaikkein tärkeimmistä asioista ja saisi hoitaa meitä. Ja sitten muistin, että onhan otsassani pysyvä ristinmerkki, jo vauvana minuun kastevedellä piirretty. Se ristinmerkki otsassani muistuttaa, mihin olen kutsun saanut. Olen saanut kutsun kulkea Jeesuksen askelissa, ristintiellä, niin paastonaikana kuin jokaisena ihan tavallisena päivänä.

 

Paastonaikana saamme ajatella meihin piirrettyä ristinmerkkiä, kaikkea sitä, mitä se merkitsee. Saamme ajatella Jeesuksen kulkua ristintiellä, jonne Hän lähti meidän tähtemme. Kun viivymme Hänen ristintiensä äärellä, se hiljentää meidät muistamaan, miten paljon Hän teki meidän puolestamme. Hän luopui kirkkaudesta ja kunniasta ja alensi itsensä.

 

Kasteristi otsassani kysyy: mistä minä olen valmis luopumaan, millä tavoin itseni antamaan rakkauden palvelukseen? Kysymys nostaa sydämeen katumuksen ja nöyrän rukouksen: ”Herra, olen itsekäs ja kovasydäminen, armahda minua.” Jos paastonaika saa tälle paikalle, se toteuttaa sitä tehtävää, minkä takia Jumala on sen antanut. Siltä paikalta voi muistaa tehtävänsä kristittynä uudelleen ja saa uudistua rakastamaan ja palvelemaan.

 

Taina Häkkinen, kappalainen