Kallein aarre

Kesän alussa on hienoa seurata lintujen pesintää. Joka puolella alkaa kuulua mitä monenkirjavin sirkutus, iloinen lentely sinne ja tänne, tarmokas pesänrakennuspuuha ja puolison etsintä. Sitten kun kotipesä on valmis, alkaa hautominen ja eipä aikaakaan, kun pesässä on elämää, monta pientä päätä siellä liikahtelee. Itse olen seurannut räkättirastaan pesintää, sillä se rakensi pesänsä terassimme viereiseen puuhun. Räkättirastas, ”räksä” ei ole rakastetuimpia lintuja - itsekin tiedän, että kohta ne mokomat syövät meidän marjapensaista marjoja nälkäisiin suihinsa, mutta niilläkin on olemassaolon oikeutus Luojan luomina lintusina. Niin, hauskaa on nyt kesäkuun alkaessa katsella, kun sieltä pesästä kurkottelee pikkuisia, pehmoisen näköisiä pienokaisten päitä ja auki ammottavia nokkia. Pesässä on elämän ihmeitä.

Kouluunlähtevien kevätkirkoissa puhuimme tänä keväänä elämän ihmeestä, siitä, että elämä on kaikista aarteista kallein, arvokkaampi kuin mikään, mitä tässä maailmassa on. Me ihmiset olemme Jumalan kalleimpia aarteita, joita Hän rakastaa ja haluaa hoitaa ja hän on myös antanut meille tehtävän vaalia ja hoivata kaikkea elämää. Ja aivan niin kuin avuton linnunpoikanen luottaa siihen, että lintuemo ja lintuisä kantavat sille ruokaa pesään ajallaan, myös me saamme luottaa Luojan huolenpitoon. Jeesus muistutti kerran, että ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!” ( Matt. 6:26 )

Kesäkuun ensimmäisen sunnuntain aihe on tänä vuonna ”Katoavat ja katoamattomat aarteet”. Meitä muistutetaan siitä, mikä on kallein aarre, se katoamaton. Kaikki maallinen kerran katoaa, mutta taivaalliset aarteet säilyvät. Niihin meidän kannattaa kiinnittää sydämemme. Linnutkaan eivät kokoa mitään varastoon, vaan elävät huolettomina Luojansa huolenpidon varassa päivä kerrallaan. Siinä meille oppimista.

 

Taina Häkkinen, kappalainen